VELLAMO. Mutta ei kokoamasta —?
AHTI. Ei — tietysti!
VELLAMO. Hyvinpä on suojattu! — Mutta jos sellainen laki on olemassa, niin se on väärä ohje — ja väärissä ohjeissa on aina joku takaportti.
AHTI (uhkaavasti). Varo, että minun ei tarvitse niitä sulkea!
VELLAMO (tulistuneena). Älä uhkaile minua! Sinä et kuitenkaan voi mitään! Minä tahdon kulkea omaa tietäni!
AHTI (katsoo terävästi Vellamoa). Svante Alhorannan tietä!
VELLAMO (hetken perästä). Niin — voitpa sanoa sitä vaikka — hänen tiekseen.
AHTI (ivallisesti). Kun naiset ihastuvat aatteisiin, niin he aina unohtavat yhden seikan.
VELLAMO. Minkä?
AHTI. Että he ovatkin ihastuneita henkilöihin. (Vaanien.) Eikä minulla ole sanottavasti myöskään herra Alhorantaa vastaan — hm!- Hän on kieltämättä etevä mies. Harvinaisen terävä kynä. Hänessä on tarmoa — se on miehen paras avu. Hän toimii säälimättä. — Hänen ainoa vikansa on vain se, että hän toimii huonon asian palveluksessa. — En ihmettele, että olet huomannut hänet. — (Odotettuaan hetkisen vastausta.) Hän myöskin on — huomannut sinut. (Vellamo kääntyy hieman poispäin.) Olisihan vallan ihmeellistä, ellei hän olisi nähnyt sinun ympäristöäsi. (Viittaa tehtaille päin.) Kukkiihan se jotenkin uhkeasti! — Pitäisi kelvata mehiläiselle kukan — korresta he eivät välitä. — (Huomaa kukat pöydällä, ja ottaa maljakosta yhden päivänkakkaran.) Kas tuossa! — Minä halveksin vertauksia, mutta — (Naurahtaa.) — otahan tuo! (Antaa kukan Vellamolle.) Se on kaunis — eikö niin? (Nypistää kukan varresta lattialle.) Tarjoapa sitä nyt mehiläisellesi! (Kuuntelee.) Hss! Lautan köysi vingahti. — (Menee katsomaan oikeanpuolisesta ikkunasta.) Herra Alhoranta! Todellako? (Katsoo merkitsevästi Vellamoa.) Vai niin? — Noh! (Hymähtää.) Samapa se! — Voimmehan ostaa kynän — mutta — ainoastaan taittumattoman kynän — (Menee Vellamon luo.) — vain siinä tapauksessa, että se taipuu — (Nauraa.) — Ei — korsi ei kelpaa — älä tarjoakaan! (Ottaa korren Vellamon kädestä ja heittää pöydälle. Svante Alhoranta tulee oikealta, hämmästyy vähän nähdessään Ahdin ja Vellamon.) Kas vain — herra Alhoranta! — Minä en voi olla lausumatta hämmästystäni siitä erinomaisesta huomaavaisuudesta, jota osoitatte meidän perheellemme —