Mikko. Noin taas. Satuin kulkemaan täällä päin vähän asioilla ja — noin taas —
Aina. Älkää yhtään syöttäkö pajun köyttä! Naamasta sen sulhasmiehen oitis tuntee. — Mutta te olette vielä nätti poika sentään ettekä näytä vanhaltakaan.
Mikko. Soo, soo! Vai niin on asia.
Aina. Antakaas, kun oikeen saan silmäini täyden. (Kääntää Mikkoa.)
Mikko. Noin taas —
Aina. No se on sitten täydestä käypää, kiireestä kantapäähän asti.
Mikko. Noin taas — (haistelee ilmaa.) Valvotaanko mallassaunalla tänä yönä?
Aina. Semmoinen se yritys tässä taitaa olla.
Mikko. Soo, soo! Vai niin on asia! Soo, soo! Kyllä mä sen arvasin. Tuntuu ilma vähän noin taas — haiskahtavan. Haiskahtavan, hm — ei maar sentään — ei auta viivytellä. Noin taas. Ehtookin joutuu vähitellen. Palatessani poikkeen pikipäinsä kuokkavieraaksi. — Noin taas —
Aina. No, oikeinko se on se Mikko korviansa myöten rakastunut siihen Ulla tätiin? (siemailee.) Pitäisi nyt teidän nuorempia ja nätimpiäkin saada, kun vielä olette noin muhkea ja varakas sitten.