Mikko (nousee). Noin taas. Jos häntä nyt sitten. — Kotiakin pitäisi tästä — (Menee Ullan jälestä, vilkaisten Ainaan.)
Ulla. Kai maar' sen kodin aina löytää. Tulkaa nyt vaan!
Mikko (säpsähtää). Noin taas. — Kyllä, kyllä — (menevät.)
Aina. Immyt nuori, lempi vanha. Immyt vanha, lempi nuori, ha, ha, ha!
Aaro (kurkistaa ovesta). Jokos ne rakkaat sukulaiseni poistuivat? (Tulee esille.) Hyh, hyh! Sainpas minä kuulla kuuttimeni. Mutta mahdan minä Matti olla, ellen minä pane tikkua ristiin heidän hommissaan. — Lupasihan se etana poiketa saunalle, kun takaisin matelee?
Aina. Yrittihän se sanoa jotain sellaista.
Aaro. Niin pitikin, sanoi Silveri. Kuules! Minä pistäyn hätäpikaa poikien pakinoilla tuossa naapurissa. Tänä iltana pitää tanssittaman Tallus-Mikon ja Ulla tädin kihlajaisia, että taivas punottaa. (Keikauttaa Ainaa ympäri.) Hei vaan!
Aina. Älä nyt honkkeloitte. Mikä sinun tuli siellä saunassa. Saitkos häkää päähäsi?
Aaro. Jotakin ehkä sainkin, mutta ei se juuri häkää taida olla. Kyllä häntä supatan. Silmänräpäyksessä olen takaisin. (Suutelee Ainaa. Juoksee pois ja laulaa mennessään.) Vaan hulmuhelmani j.n.e.
Aina (nauraa). Ei hulluja kynnetä eikä kylvetä, hyvä maa niitä kasvaa.