GARP. Muistaahan patruuni tuon keväällisen palkankoroitusjutun?
AHLSTRAND. Niin — entäs sitten?
GARP. Sillä kertaa asia meni myttyyn, johtavien henkilöitten laimeuden tähden. Nyt se on uudestaan otettu esille, paremmin järjestettynä.
AHLSTRAND. Ja tuletteko te sellaisen komitean edusmiehenä minun luokseni?
GARP. Tulen. Komitean jäsenet saapuvat kohta kaikki tänne. Mutta he arvelivat, että asia voisi olla alustettuna jo ennen heidän tuloaan ja uskoivat he minulle tämän luottamustoimen.
AHLSTRAND. Minä en käsitä, kuinka te, joka kyllä tiedätte poikanne ja minun tyttäreni suhteen, voitte —
GARP. Se asia ei liikuta minua. Ja vaikkapa liikuttaisikin, se ei sittenkään muuttaisi koroitusvaatimusta työväen palkkasuhteissa. Ovathan ne kaksi eri asiaa.
AHLSTRAND (Ärtyneenä.) Te uskallatte vielä puolustaa esiintymistänne tässä asiassa!
GARP. Minä olen sivuseikka, enkä puolusta itseäni. Minä puolustan työväen tilan parantamista. Teidän tehtaanne työväestön palkkasuhteet ja työjärjestelmä ovat asetettavat sopusuhtaisiksi ajan vaatimusten kanssa.
AHLSTRAND. Ja tätä minä saan kuulla, minä, joka aina olen pitänyt silmällä työväen parasta, hankkinut sille lainakirjaston, perustanut apukassan, toimittanut lukusalin ja hommannut parhaani mukaan työmiesteni eduksi. — Mutta minä huomaan siinä tehneeni tyhmästi, hyvin tyhmästi. Jota enemmän teille antaa, sitä enemmän te pyydätte.