SIGRID (Menee istumaan vastakkaiselle puolelle.) Kiitos — minä en välitä.
ROUVA. Mitä? Oletko pahalla tuulella?
SIGRID (Pitkäveteisesti.) En juuri — (Selailee kirjaansa.)
ROUVA. Näin herttaisena aamuna pitäisi sinun ihan ilosta säteillä, eikä —
SIGRID. Äidin mielestä minulla kai olisikin syytä siihen?
ROUVA. Sinulla on syytä.
SIGRID (Ärtyneesti.) Tahtooko äiti vielä kiusoitella minua, kaiken lisäksi?
ROUVA. Kuulepas, Sigrid! Tulehan tänne istumaan — tänne viereeni! Minä kerron sinulle jotain Alfredista.
SIGRID (Nousee ihastuneena.) Alfredista! — (pettyneenä.) Jos se on yhtä pahaa, kuin eilenkin, niin voit olla kertomatta.
ROUVA. (Ottaa Sigridiä kädestä ja vetää istumaan.) Pahaa? Kutsutko sinä sitä pahaksi, mitä isäsi viimmeksi sanoi? Ei hän sanonut mitään, jota sinä et myöntäisi oikeaksi, jos vaan järkevästi ajattelisit asiaa. Onhan se totta, että Alfred on varaton nuori mies, työmiehen poika.