SIGRID. Onko se hänen vikansa, ettei hänen isänsä ole tehtaanomistaja, kuten minun?
ROUVA. Ei se ole hänen vikansa, mutta se on hänen vahinkonsa. No niin! Ajattelepas nyt — sinä olet rikkaan miehen tytär, saanut hyvän kasvatuksen —
SIGRID. Ensi jouluksi valmistuu Alfred lääketieteen tohtoriksi. Se kai vastannee minun kasvatustani.
ROUVA. No, jos niin onkin hänen laitansa! Mutta hänen isänsä, joka on päiväpalkkalaisena sinun isäsi tehtaalla! Ymmärrätkö millaiseen sukulaisuuteen me joutuisimme tämän avioliiton kautta?
SIGRID (Nousee.) Vanha Garp on yhtä kunnon mies kuin kuka tahansa. Eikä siinä ole mitään pahaa, että hän tekee rehellistä työtä. Rakas äiti, jättäkäämme nyt tämä asia! Sitte kun Alfred on tullut tohtoriksi ja minä täysi-ikäiseksi, menemme me naimisiin. — Näinkö ikävä on tämä päivä! Kokonaista kuusi kuukautta olen sitä kuvitellut ihan toiseksi. Minä aina kuvailin mielessäni sitä riemua, jonka Alfredin kotiintulo herättäisi teissä muissakin. Oh! Hän ei tiedä mitkä ikävät uutiset häntä odottavat. Minä melkein toivoisin, että hän ei vielä tulisi (Katsoo kelloaan.) Herra siunatkoon! Laiva on jo tullut! Mitä hän sanoo, kun en ehtinytkään vastaan.
ROUVA. No, välipä nyt tuolla!
SIGRID. Oh! Mitenkä minä voin sen näin unohtaa!
ROUVA. Onpa hänellä muitakin vastaan ottajia — isänsä esimerkiksi.
SIGRID. Tiedäthän sinä, että ne molemmat eivät ole sovussa keskenään.
ROUVA. Niin, se on totta. Sen olemme kokonaan unohtaneet. Se on myöskin hyvin ikävä juttu kaiken lisäksi. Tiedätkö sinä syyn heidän eripuraisuuteensa?