EEVI. Oletko lähettänyt hevosen isää vastaan asemalle?
PENTTI. Olen. (Kävelee, Pysähtyy Eevin viereen). Mutta eihän ollenkaan ole sanottu, vaikka isä suostuisikin.
EEVI. Ei ikinä.
PENTTI. Mistä sen niin varmasti päätät?
EEVI (tarkastaa Penttiä). Istuhan!
PENTTI (istuu).
EEVI. Kun olin lopettanut kouluni kaupungissa, tahdoin minä jatkaa — tahdoin lukea eteenpäin. Mutta isä ei antanut. Alkoi heti valmistaa minua naimisiin. Mutta kosijoita ei ilmestynyt — ainoastaan hakkailijoita. Silloin päästettiin sellaisia tietoja liikkeelle, että Koljaan Eevi saa myötäjäisinä viisikolmatta tuhatta. Kosijoita alkoi tulla, mutta ei kyllin rikkaita ja arvokkaita. Nyt kohotettiin myötäjäiset kolmeenkymmeneen tuhanteen. Ei vieläkään ilmestynyt se, johon isä tähtäsi. Taas korotti isä summaa. Ja vielä sittenkin kerran. Se nousi nyt viiteenkymmeneen tuhanteen. Vasta sitten se ilmestyi.
PENTTI. Niinisalo?
EEVI. Niin. Ylimaan mahtavin tilanomistaja. — Hänet tahtoi isä vävykseen, vaikka olisi ollut noustava sataan tuhanteen. Ja hän sai hänet.
PENTTI. Mutta miksikä isä tahtoi häntä niin ehdottomasti?