EEVI. Hm! Saat kai senkin aikoinaan tietää.
PENTTI. Ja tahtoiko hän häntä! Kuinka voit olla siitä niin varma?
EEVI. Minä tunnen isäni ajatukset, aivan kuin kävisivät ne omien aivojeni läpi.
PENTTI. Etkö siis myöskin tiedä, miksi isä niin itsepintaisesti tahtoi
Niinisaloa?
EEVI. Että hän tahtoi, tiedän varmaan. Seisoin ikkunassa — tuossa noin — isän vieressä, kun Niinisalo ajoi pihaan. Jos olisit nähnyt hänen kasvonsa silloin, olisit sinäkin ymmärtänyt, että se oli se odotettu, rahalla ostettu. Hm! Mutta miksi juuri hän? Sitä olen koettanut lukea isästä, mutta — se on niin sekavaa. — En ole uskonut isästä niin pikkumaista ja — siksi se on niin sekavaa.
PENTTI. Mitä et ole uskonut?
EEVI. Mutta kun muistelen kaikkia niitä aikoja, jolloin edusmiesvaalit olivat kiihkeimmillään, niin —
PENTTI. Edusmiesvaalit! — Odotahan! (Ajattelee. Lyö otsaansa) Siinä se onkin!
EEVI. No?
PENTTI. Sehän on selvä, kuin päivä! — Katsos — Niinisalon suku on Ylimaan mahtavin ja laajin. Sieltähän on aina edusmies valittu. Ei koskaan täältä. Aina sieltä. Ei isä, enempää kuin muutkaan täältä, ole koskaan saanut kannatusta. Sentähden siis juuri Niinisalo! Voittaakseen Ylimaan mahtavat puolelleen ja saadakseen kannatusta.