ERKKI KOLJAS. Mietittyäkö — arvelet? Tyhmyyttä se on! Sokeutta!
Ainoastaan sokea voi laskea sellaisella huimuudella kohti turmiotansa.
EEVI. On kai siinä sitäkin jo. — Vauhti sokaisee.
ERKKI KOLJAS. Jo? — Etkö usko, että aluksi —?
EEVI. En.
ERKKI KOLJAS (katselee Eeviä pitkään. Nousee). Minä sanon sinulle jotakin. — Silloin — siellä pastorskan luona — kun se kohtaus sattui — sanoi Pentti minulle: "ettekö usko, että minä tämän jälkeen pystyn johonkin — pystyn vaikka mihin!" — Silloin luulin hänen tarkottavan aivan toista. Minä unohdin koko jutun. Mutta nyt, viime päivinä on se uudestaan tullut mieleeni, yhä useammin ja useammin. Se on alkanut vaivata minua. — Mitä sinä ajattelet siitä?
EEVI. Minä olen jo kauvan ollut varma, että hän on päättänyt —
ERKKI KOLJAS. Hävittää —?
EEVI. Kaiken tämän.
ERKKI KOLJAS. Varallisuutensa? Sukutalonsa? Perintötalonsa?
EEVI. Kaikki.