EEVI. Terveesti.
PENTTI (tekee kärsimättömän liikkeen). Sitä en juuri tarkottanut. —
EEVI. Tämä kouluyritys meidän kylällä on vain koetteeksi ja Ainan asema siis tilapäisenä opettajana —
PENTTI. Vaatii uhraamaan nurkka-jumalille. Tiedän, tiedän. — Ja sentähden Ainalle olisi —
EEVI. Ainalle olisi edullisempaa, asemaansa ja pitäjäläisten suosioon nähden, tehdä tehtävänsä niiden tahdon mukaan, joista hän on riippuvainen.
PENTTI (nousee). Sillä tavalla ei ikinä tulla mihinkään, jos aina katsellaan taakseppäin, aina kuljetaan silmät takaraivossa.
EEVI (tarkotuksella). Ei myöskään saa aina tähdätä tyhjään ilmaan.
PENTTI (pysähtyy kävellessään Eevin viereen). Sinä — äh! (Ottaa
sanomalehden ja istuu lukemaan. Hetken perästä.) Se on merkillistä!
Eikä sinua sentään voi sanoa tyhmäksi. Monessa asiassa päinvastoin.
Etkä sinä ole pahakaan. Omituinen sinä vaan olet.
EEVI. Kunko en ajele kaikua, enkä juokse kilpaa varjoni kanssa?
PENTTI (hymyilee). Minä olen huomannut jo pitemmän aikaa, että sinulla on ollut hyvä halu sanoa minulle jotakin — läksyttää minua. — Eikö totta? — Kyllä sinulla on ollut. Ja kauvan. — Mistä ajasta sen läskisinkään? (Viekotellen). Sanoppas, mistä ajasta alkaen sinä olet taas tuntenut itsesi niin äidilliseksi?