PENTTI. Kiitos vaan!
ERKKI KOLJAS (tulee alas). Kyllä on komeaksi sen Niinisalon rustannut. — Uusi kivinavettakin — kolmelle sadalle lehmälle. Se on viisi syltä pitempi kuin meidän. (Istuu keinutuoliin). Liinaharjulta lähettivät myöskin terveisiä.
PENTTI (hermostuneesti). Vai — Liinaharjulta!
ERKKI KOLJAS. Ne naapurukset — ne vasta ovat taloja! Kumma kun ovat niin sattuneetkin vierekkäin — sellaiset jättiläiset.
PENTTI (pitkään). Minä olen odotellut isää —
ERKKI KOLJAS. Kuinka niin? Tänäänhän minun piti tullakin.
PENTTI. Niinpä niin. Mutta minulta kun jäi puhumatta, ennen isän matkaa, muuan asia.
ERKKI KOLJAS. No, mikä estää nyt? Anna tulla!
PENTTI (yhä hermostuneempana). Jos isä on ajatellut minun naimisiin menostani jotakin, niin —
ERKKI KOLJAS. No, sepä sattui. Tietysti olen ajatellut. Mainitsin äsken Liinaharjun. Tunnethan sinä Emman?