PENTTI. Minulle? Niinkö olette suunnitellut?
ERKKI KOLJAS. Alussa en sitä niin ajatellut — Mutta koska sattuma näkyy viittaavan tietä, niin on sinun myöskin sitä tietä kuljettava. — (Poistuu). Minua on aina vastustanut ylimaalainen puolue. Nyt se puolue on meidän ja voitto on varma. Mutta minä en sitä voittoa tahdo käyttää, enkä enään siitä välitä. Sentähden olenkin sen hankkinut sinulle.
PENTTI. Minäkään en siitä välitä.. — Mitä minun siellä pitäisi edustaa?
Tietysti teitä. Ainoastaan teitä. — Antakaa minun kulkea omaa tietäni!
ERKKI KOLJAS (ankarasti). Luuletko, että tässä voi tinkiä — tai, että minä rupean mihinkään sovitteluihin! Asia on peruuttamattomasti päätetty, ja siitä on panttina minun sanani tältä puolelta ja liinaharjulaisten sieltä. Sinulla on ainoastaan tämä oikea tie kuljettavana, ellet tahdo ruveta maankulkijana hulluttelemaan. Siis: joko — taikka! — Käytä nyt selvää järkeäsi — äläkä tähtää tyhjään ilmaan!
EEVI (on tullut viimmeisten sanojen aikana).
ERKKI KOLJAS. Nyt menen toimittamaan sanan rovastille. Ja lääkärille.
EEVI. Hyvä!
ERKKI KOLJAS (Menee oikealle).
PENTTI (istuu tuskallisena).
EEVI. Mahdotonta? Eikö niin?