ERKKI KOLJAS (kohottaa avaimen ja aikoo iskeä Penttiä). Sinä hylkiö!
ROUVA AIROLA (on pannut tarjottimen peräpöydälle, Syöksyy nopeasti väliin. Seisahtuu uljaana Erkki Koljaan eteen). Kavahda — Erkki Koljas!
ERKKI KOLJAS (hämmästyneenä). Katarina!
ROUVA AIROLA. Vieläpä Erkki Koljas näkyy muistavan sen nimen! Viimeksi kuulin sen sinun suustasi kolmekymmentä vuotta sitten, jotenkin samallaisessa kohtauksessa. Nyt ei minulla ole antaa sinulle kihlasormusta. Mutta — poikasi minä sinulle annan. Kiitä jumalaa, ettet murhannut omaa poikaasi!
ERKKI KOLJAS (on päässyt entiselleen). Mitä teillä, pastorska, on tekemistä tässä?
ROUVA AIROLA. Onneksi oli, että ehdin tähän, estämään Erkki Koljasta hirmuisesta teosta.
ERKKI KOLJAS. Parempi jos olisitte ehtinyt aikoinaan estämään tytärtänne kietomasta pauloihinsa — tuota tuossa.
Ottaa piiskan lattialta ja panee sen sekä avaimen pöydälle.
ROUVA AIROLA. En tahdo puolustaa, enkä syyttää ketään. Mutta sen voin vakuuttaa, että yhtä vähän on Aina kietonut Penttiä kuin minä kiedoin sinua, Erkki Koljas!
ERKKI KOLJAS (katsomatta rouva Airolaa). Ellei se ole tyttärenne työtä, niin on se kai sitten teidän, hyvä rouva!