AINA. Ei, ei! Anna sen olla rauhassa. Kun katselee tuota hiljaista hiipumista, niin se niin rauhoittaa.
ROUVA AIROLA. Annetaan sitten olla.
AINA. Annetaan olla. Se on hyvä noin.
ROUVA AIROLA (menee ulko-ovesta).
AINA (hetken katseltuaan hiilustaa. Luulee rouva Airolan vielä olevan huoneessa). Äiti! Sinä olit varmaankin aikoinasi Vesikansan kaunein tyttö. — Ja sitten sait vielä lisäksi surun kauneuden. Miksi et minulle ennen kertonut elämän tarinaasi? Sinä et voi aavistaa kuinka korkealle sinä sen jälkeen kohosit minun ihailussani. Ei mikään voi niin kohottaa kuin surun kauneus. — Äiti! Minua taas niin vaivaa! Se ei ole ruumiissa — Oh! Niin kauhea tuska!
KOULULAPSET kulkevat ohi ja laulavat:
Päivä paistaa korkealta, tuuli lämmin läikähtää, kaikki voittaa kevään valta, hanget haihtuu, murtuu jää. Lehdot helkkää, lehtii salo, nurmi, viita vihannoi. Terve vapaus ja valo! kautta kaiken ilman soi.
AINA (laulun alussa). Äiti! Minun lauluni! (Kuuntelee ihastuneena. Laulun loputtua). Kyllä on riemukin kaunista! Tuollainen lasten viaton riemu.
PENTTI (on tullut sisään, Ainan viimeisten sanojen aikana. On hyvin rauhaton). Aina!
AINA (sävähtää). Ah! — Kuka se? (Kääntyy). Pentti! Sinäkö Pentti?