MATTI (täyttelee piippuaan)
Jaa, jaa! Tovinpa kylläkin! Oli kai juuri näin juhannuksen alla, kun — kun — (äänekkäästi ja leikillisesti, vilkaistuaan Eeva-Kaisaan) — kun toin sinut täyttelemään noita samoja laatikoita, joita nyt tyhjentelet.
EEVA-KAISA (pysähtyy askartelussaan.)
Juhannuksen allako? Allapa tietenkin, hyvä mies, koska oli juuri juhannusaattona niinkuin nytkin.
MATTI
Kas, kas! Kylläpä sinulla on visu pää muistamaan —
EEVA-KAISA
Tottahan nyt sen verran! Ja siitä on tänään täsmälleen kolmekymmentä vuotta.
MATTI (lystikkäästi)
Jaa, jaa! Räknäämään sinä olet aina ollut kuin paras puukhollari. Voi olla ehkä prikulleen kolmekymmentä vuotta. (Vähän surumielisesti.) Mutta suotta on noita pahuksia — noita ajan nystyröitä numeroihin panna! (Kohentaen ääntään.) Nehän ovat vain kuin lumikieppejä tukkoisella tiellä. Saakuri sellaiset periköön! Ikäkö muka vaivaisi meitä? Ohoh! Sinä olet mielestäni kahdenkolmatta vanha, niinkuin olit silloin —