EEVA-KAISA (nauraa hiljaisesti)
Tyttäremme Anna on jo kolmannellakolmatta.
MATTI (yrittää harmistua)
Älä puhu mitään kakaroista! Älä, hyvä ihminen! Me olimme täysiä ihmisiä ja remseitä kuin kirmailevat varsat. Minä olin kolmissakymmenissä — ja olen aina samassa —
EEVA-KAISA (ilakoiden)
Unohdat Jannen! Hän on nyt vuorolleen kohta siinä ijässä. Ja siksihän me teemme muuttoa vanhuksien puolelle, kun Janne meinaa hakea emännän taloon.
MATTI (kohottaa ääntään)
Kuules, Eeva-Kaisa! Saakuriko sinuun on mennyt, kun tuollaista lörpöttelet! Jos sinä et hyvällä suostu pysymään entiselläsi — kahdenkohnatta vanhana, niin saat olla emäntänä — vaikka sata vuotta vielä — että todellakin vähän vanhentuisit — ja viisastuisit. (Nousee kävelemään.) Vanhuuden tähdenkö minä muka talon antaisin Jannelle? Ee-hei! Ei sinne päinkään! Minä vain tahtoisin lystikseni vähän herrastella. Me rupeamme nyt katselemaan ympärillemme. Puolen vuosisataa olen tonkinut turpeita ja myllännyt multaa kuin myyrä, ottamatta osaa muuhun kuin omaan uurastamiseeni. Etkä sinäkään ole elämässäsi nähnyt muuta kuin lehmäsi, vasikkasi, kangaspuusi ja rukkisi. Näin me olemme eläneet, sillä näin meille opettivat heimoperu ja karu luonto. Nyt sanotaan kaikissa käänteissä, että me olemme kansalaisia, joilla on erinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ja että me olemme valtakunta ja kansakunta ja yhteiskunta. No ne nyt mahtuvat kalloon, mutta sanotaan vielä paljon muuta, mistä meillä ei ole koettua tietoa eikä elettyä kokemusta. Kysy vain tyttäreltäsi tai pojaltasi, niin et ymmärrä heidän vastaustaan! Et ymmärrä! (Asettuu kiivaana keinutuoliin.) Mutta minä kysyn sinulta, eikö voi oppia ymmärtämään? Häh?
EEVA-KAISA (alistuvasti)
Sinä kyllä jo ymmärrät, koska osaat noin puhuakin. (Menee Matin viereen ja panee kätensä hänen käsivarrelleen.) Jos luulet, että meille on hyötyä joittenkin asioitten katselemisesta, niin ruvetkaamme sitten katselemaan!