Mutta — entä — jos Atte ja Anna ovat juuri ne, joita on vääryys kohdannut.
MATTI
Mitä sinä puhut?
EEVA-KAISA (hätääntyen)
He rakastavat toisiaan. Ovat molemmat nuoria ja järkeviä ja Atte on kaikin puolin kunnian mies. Kelpaisi vävyksi vaikka kenelle. Onko se väärin, että tarttuvat omaan onneensa? Ja eikö Anna ollut ihmeteltävä rohkeudessaan? Kenen perua on sellainen rohkeus ja päättäväisyys? Ei ainakaan minun! Ajattelepas sitä! Ja ajattele Attea! Kuinka miehekkäästi hän toimi. Oliko se nahjus, joka rohkeni viedä meidän Annan? Ja oliko se mies, joka toi sinulle kirjeen ja kirjoitti sen, oliko se kuin vahinko nurkassa? Ajattelepas näitä asioita ja tuumi pääsi ympäri! Löytäisitkö tästä pitäjästä toista sellaista miestä ja löytäisitkö sellaista tyttöä, joka sanoo isälleen ja äidilleen niin kauniit jäähyväiset? Ei soimannut eikä riidellyt. Lähti kuin herran enkeli. Meni sinne, minne sydän käski. Teki jumalan sanan mukaan. Erosi vanhemmistaan ja seurasi sydämensä valittua.
MATTI (on kuunnellut ihmetellen)
No, mutta, Eeva-Kaisa! Mikä sinuun on mennyt? Et ole eläissäsi puhunut noin kauan yhteen menoon. Silmäsi palavat ja posket loistavat.
EEVA-KAISA (entiseen vaatimattomaan tapaansa)
Minulla ei ole eläissäni ollut niin tärkeätä puolustettavaa. Itsestäni en melua pidä. Minä puhuin lapseni puolesta ja sinun puolestasi.