ROOPE. Oppiihan sitä. Mutta yhdessä päivässä voi oppia vielä enemmän vieraantumaan.
HILMA (painaa päänsä alas).
ROOPE. Enkä minä niin vakavasti poislähtöä ole ajatellutkaan. Tuskin olen sitä ajatellut ollenkaan. Miten mahtoivat sanani johtua siitä kertomuksesta. Kotinanihan olen tätä taloa pitänytkin, ihan oikeana kotinani ja … no, niin — Seuraavana päivänä kuoli isäsi. Vainajan tahdon mukaan pantiin setäni sinun holhojaksesi. Mutta viimme vuonna kuoli hänkin. Silloin herrojen houkuttelemisen avulla määrättiin holhojaksi tämä virkaheitto rustmestari. —
HILMA. Mihin sinä nyt tahdot tulla?
ROOPE. Rauhoitu sinä! En minä tahdo haukkua sinun sulhastasi. Mutta minun täytyy sanoa sinulle muutamia asioita. Isävainajasi tahdon tähden, minun täytyy. — Tiedätkös minkätähden rustmestari pyrki tähän toimeen.
HILMA. Pyrki? En minä tiedä, että hän pyrki. Hän on sanonut, että hän pantiin tähän väkisin, kun ei löytynyt muita, soveliaampia. Ja on sanonut, että sentähden täytyi talonsakin myydä — Rauhalan — kun tässä on niin paljon tointa, että piti muuttaa likemmäksi asumaan.
ROOPE. Vai niin se on sanonut. Mutta ihmiset sanovat, että Rauhala myytiin velasta, ja että rustmestari olisi keppikerjäläinen, ellei olisi päässyt sinun holhojaksesi.
HILMA. Sinä olet hävytön!
ROOPE. Sano, ihmiset. Ne sanovat vielä enemmänkin, ne hävyttömät.
HILMA. Mitä sanovat? — Sano kaikki, kun kerran olet alkanut (ivalla).
Sanoithan, että sinun niin täytyy.