ROOPE. Rauhoitu nyt Hilma ja ole järkevä! Nythän voi kaikki muuttua entiselleen taas.
HILMA. Entiselleen? Ei! Entisyys on saavuttamaton. Minä tahtoisin saada kaikki hyväksi taas. Mutta nyt se on liian myöhäistä. Liian myöhäistä kaikki.
ROOPE. Myöhäistä? Kuinka niin? Ei hyvä koskaan ole myöhäistä.
HILMA (tulee iloisemmaksi). Luuletko niin? Hyvä ei ole myöhäistä koskaan? Luuletko niin?
ROOPE. Minä uskon niin.
HILMA. Sinä uskot! Mutta hyvää ja pahaa on niin monenlaista…
ROOPE. Kyllä kai onkin. Mutta ei niin pahaa mahda olla, ettei sitä hyvällä voisi parantaa.
HILMA. Parantaa — niin… Ethän sinä muuta meiltä pois? Ethän? Ihmisetkin nauraisivat, jos sinä kotoasi muuttaisit pois. Ja tahtoihan isävainajanikin, että pysyisit täällä. Eikö tahtonut? Niinhän sinä äsken sanoit.
ROOPE. Se se oli hänen tahtonsa.
HILMA. Niin, se se oli hänen tahtonsa. Tahdothan sinä täyttää sen?
Pidät kai sinä pyhänä vainajan viimmeisen toivon?