KAISA. Tuolla näkyy taas tulevan pitoväkeä. Herrasväkeä koko joukko.
VIRVELI. Sitähän sinne on lapannutkin. Isäntiä ja emäntiä ei ole montaa näkynyt. Eläis Purimon äijä-vainaaja, niin taitaisi talonpojilla olla siellä etusija. Herrat saisivat olla siipiänsä myöden. Mutta kun on kissa kiukaalla, niin hiiret hyppii lattialla. Se on selvä se.
KAISA. Jos Tuomas vainaja eläisikin, niin ei olisi näin paljon kurjuutta Purimossa tapahtunut.
VIRVELI. Mitäs väkeä ne ovat nuot, kun tulevat jalkapatikassa?
KAISA. Eiköhän ne ole pappilan herskapia. Ovat kai tulleet venheellä järven poikki.
VIRVELI. Se se näkyy olevankin, tuo uusi kirk'herra, kun tuossa edimmäisenä kävellä pletkuttelee, syöskummi piippu hampaissa. Ja perässä konkottaa se pitkä lukkari, joka kuuluu olevan niin hyvää pratsia sen kirk'herskan kanssa. Onneton kirk'herra, kun on mennyt leskestä naimisiin ja sattunut saamaan nuoren muijan ja sitten joutunut papiksi sellaiseen pitäjään, jossa on lukkari. — Kas nyt taas kuinka ne virnistelevät toisilleen tuolla. —
KAISA. Älkää lörpöttäkö! — Se kuuluu olevan kovin herraa pelkääväinen mies, se uusi kirk'herra.
VIRVELI. Oli hän pernaletta. Ei myy rukiitakaan sillä hinnalla kun muut ihmiset, vaikka on niin huonot ajat. Kiskoo aina pari markkaa enemmän tynnyriltä. Tämä kanssa sitten vielä saarnaa lähimmäisen rakkautta.
KAISA. Voi, voi sitä Virveliä, kuinka puhuu sielun paimenesta. Parempi kun veisaisitte jotain, kun pappi ohi kulkee.
VIRVELI. Voisinhan minä senkin tehdä teidän mieliksenne, jos vaan muistaisin jotain niistä muija-vainaajani virren värssyistä. Kuinka se yksi olikaan? Kun kirottu kivun kipinä…