ILMOLA: Toteennäyttöä siinä silti vaaditaan.
VINKKA: Mutta eikös sitten oikeus usko herra sihtierin sanaa yhtähyvin kuin vierasmiehenkin, koska se on kerran hyväksynyt teidät asianajotoimeen. Tokkos siihen virkaan pääseekään muut kuin niin arvomiehet, että niiden sana uskotaan oikeudessa ilman monia todistajia?
ILMOLA (Tuskaisesti): Voi raukat teidän tollotustanne. Eihän laki sitä myönnä, että asiamiestä yksistään uskotaan, vaikkapa hän sitten olisi itse kuvernööri.
VINKKA (Hämillään): Anteeksi herra sihtieri! Minä olen niin yksinkertainen, etten ymmärrä niitä asioita. Mutta kun minulla on kumminkin yksi todistaja, eikä Kela sano ajavansa valeeksikaan halkojen ajoa, niin eihän siinä hullummasti käynekään?
ILMOLA: Ehkäpä ei! — Ja jos maksat minulle tyydyttävän palkan, niin ajan sen asian hyvään voittoon.
VINKKA: Se on tietty... ja kylläpähän sihtierillä siihen taitoa on...
ILMOLA: Tietysti enempi kun jollakulla räkänenällä. — Muutoin riippuu asianajo palkan tuloksesta. Kun sen saa hyvän niin asiakin menee sitä paremmin.
VINKKA: Oikean palkan olen minä maksava; ja kukapa ilkeneisi tyhjällä pyytääkään — niin tyyristä työtä kun se kuuluu olevankin se asianajajan ammatti. — Minä annan nyt jo etukäteen yhden kympin tässä vähistäkin varoistani. (Ottaa kukkaronsa esille.)
ILMOLA: Anna olla nyt siellä — kylläpähän sitte saadaan; enkä minä sinun kanssasi siinä sentään satoihin menekään, kun tämä on niin pieni asia ja sinä olet köyhä mies. — Mutta kuules! Eiköhän se Kela olekin jo täällä ja eiköhän se tulisi tänne meidän puheillemme? Minä koittaisin häntä puhutella, koska hän on niin rikkiviisas.
VINKKA: Kyllä hän on jo tuolla tuvanpuolella ja luulen että hän tulee tännekin, kun minä pyydän häntä sovilla.