"Se vaan on varottava," muistutti Juho, "että elkäämme kukaan antako arkuuden itseänsä masentaa … vannokaamme Korkeamman nimessä, ollaksemme mitä ankarampia vastustamaan tuota kirottua vihollista! Eikö niin, pojat?"
"Niin — niin!" kuului kaikkien ääni niinkuin yhdestä suusta.
Näin menivät nämät urhot, ottaen mukaansa miehiä, mistä saivat, matkustaessaan Hämeesen, jossa jonkun ajan väijyttyään pääsivät tervehtimään vihollista sillä seurauksella, että saivat saaliikseen kuormaston, jossa oli rahaakin kosolta. He olivat väjyksissä Pälkäneellä, kunnes vihollislaumat menivät Mallasveden toiselle puolelle; sitten voivat he menestyksellä taistella jälellä olevan vähemmän joukon kanssa. Herpman'in poikain, Juhon ja Tanelin, suuri voima ja kunnokkuus tekivät mainioita tällä retkellä. Heitä lähinnä oli etunenässä Maunu-Matti, sillä hänkin oli voimakas ja pelkäämätön urho.
Työnsä tehtyä ja saalliinsa saatua palasivat urhomme kotiin, luullen tännekin saapuvan vihollisia, joilta olisi lähin tarve varjella kotiseutunsa.
II.
Mustasukkaisuuden uhri.
Jonkun ajan ovat urhot olleet kotonaan edellämainitulta retkeltä. Ruotsalainen sotaherra Ehnberg, oli nyt Keurun pappilassa; hän oli tullut tänne pienen etuvartija-joukon kanssa. Hänen miehensä kulkivat ympäristöllä, kuullustellen vihollisten tänne tuloa, ja itse majaili hän pappilassa. Täällä oli hän ollut jo aikoja, ennenkuin Juho ja Taneli olivat kotiaan palanneet, ja täällä ollessaan oli hän kietoutunut tuohon lemmen juoneen, josta tuli pappilan Juho mustasukkaiseksi.
"Hoh, sitäkin miestä, mikä tuo Ehnberg on!" huokasi Juho, tultuaan tulehduksissa kamariinsa, jossa oli Taneli yksistään.
"Kuinka niin?"
"Sen kurjan kädet olivat kiedottuina Annan kaulaan tuolla peräkamarissa, kun sinne satuin menemään. Ja näyttipä siltä, että hän olisi tahtonut ryöstää suuteloita Annalta… Mutta annahan olla, miten siitä käypi, kun minä…"