Nyt oli tullut ratkaiseva hetki, ja sanoin siis isälleni: — Sen olen jo löytänyt. Siitä aioinkin teille, isä-hyvä kertoa ja pyydän suostumustanne ennen lähtöäni.
— No, hyvä, sanoi isäni, koska ollaan yhtä mieltä, niin sano kohta, kuka valittusi on?
— Se on … vain köyhä ja…
— Miten köyhä ja…?
— Tuo — Lammin Anna … häntä rakastan, jatkoin minä arasti.
— Mitä … häh? Kuulinko oikeen, vai teetkö pilkkaa?… "Lammin Anna," häntäkö rakastat? Oletko täydellä järjellä, poika, vai ollaanko satujen maailmassa? mutisi isäni ja seisahtui eteeni.
Mutta nyt sain minäkin rohkeuteni. Loin katseeni häneen ja kysyin: —
Miksi en saisi Annaa rakastaa?
— No, hiisikö sinua on riivannut, kun et sitä tiedä … "miksi et saisi Annaa rakastaa." Etkö tiedä, että hän on, paitsi köyhyyttä, oppimaton töllin tyttö, jonka tähden saisit vertaisesi parissa ja sivistyneitten seurassa hävetä.
— Ei, isäni … jos näkisitte hänen hilpeän, teeskentelemättömän olentonsa ja tuntisitte hänen puhtaan, viattoman sydämmensä, joka on altis kaikelle hyvälle. Siksi on hän oppinut ja sillä alallaan sivistynyt.
— Heitä jo kehumisesi… Sen minä vain sanon, että yhtäläiset aina parhaiten yhteen sopivat. Ja onko pojan velvollisuus tehdä toisin, kun isänsä tahtoo, ärjäsi isäni.