— Eihän sinulla ole puhemiestäkään, sanoi Niemeläinen.
— Mitäpäs sillä vielä tehdään … minä ajankin itse asiani, niinkuin sanotaan herrassäätyläistenkin tekevän … ja voidaanhan se puhemies jäljestäpäinkin saada, vaikka sitte vasta, kun mennään kuulutusta ottamaan.
— Niinpä niinkin — mutta sehän on ollut vanha talonpoikaiskansan tapa, että sulhanen tulee puhemiehen kanssa, enkä minä tiedä syytä, miksi sitä muuttaa tarvitsisi … mutta olipa se meidän kesken miten hyvänsä… Kyllä se sopii minun puolestani, ja saatpa puhua itse siitä Mariallekin.
Näitä ukon sanoessa Maria astuikin kamariin kahvia tarjoomaan.
Isäntä lähti ulos, jättäen nuoret kahden kesken… Maria aikoi seurata isänsä esimerkkiä, mutta Juuse sen huomattuaan sanoi: — Elkääpäs menkö … minulla on teille sanomista…
Maria pysähtyi. — Juuse rohkaisi luontonsa ja kysyi: — Ettekö, Maria, tahtoisi tulla minulle … isänne kanssa siitä olen keskustellut ja … hän lupasi puolestaa … nyt pyytäisin tietää teiltä itseltänne, tuletteko Markkulaan emännäksi, vai onko mitää vastaan sanomista?
Maria punastui, kuullessaan Juusen suoran ja totisen kysymyksen, mutta kuitenkin ujostelematta vastasi: — En koskaan … etsikää vain muualta emäntää Markkulaanne.
Tämä vastaus hämmästytti Juusea. — Hiisi vieköön, eihän täällä taida päästä mihinkään koko kosioimistoimessa, ajatteli hän itsekseen ja hetken vaiti oltuaan kysyi: — Miksi, Maria, ette voi minulle tulla?… Talo on hyvä, sen tiedätte ilman kehumistanikin … ei ole velkaa eikä perintöosia maksettavia, koska olen talon ainoa perillinen … eikä liioin ole eläkettä maksettavana, että sen kanssa tarvitsisi räyskiä ja sotia, niinkuin se tahtoo tavallisesti olla, milt'ei joka talossa… Rahaa on säästössäkin … mitäs puuttuu…?
— Puuttuu sitä, etten voi tulla, oli vastaus.
— Oletteko sitten muille morsianna, vai onko minun puolellani mitään vikaa? Jos on, niin korjataan.