Ganander on siis ollut aivan oikeassa selittäessään Ukon vaikutusalasta: "hänelle omistettiin useita kykyjä ja tehtäviä ja häntä huudettiin avuksi kaikkiin yrityksiin". Tämä Ukon toiminnan monipuolisuus myös osallaan todistaa, että pakanalliseen ukkosjumalaan on runoissa yhtynyt kristillinen Kaikenkaitsijan käsite.
Puitten ja viljakasvien palvonta.
Elolliseen luontoon siirtyessämme tulevat ensinnä huomioomme puut, joista oikeastaan jo on ollut puhetta metsää kasvavan maan yhteydessä. Itse puittenkin pyhänä pitäminen on usein aivan ilmeisesti liittynyt vainajainpalvontaan. Kreikanuskoisten kalmistot ovat pieniä puistikkoja, niinkuin myös niiden yleinen nimitys kuusikko osoittaa. Niilläkin seuduin Suomen Karjalassa, jotka vanha väestö on jättänyt Ruotsinvallan aikoina Venäjän puolelle siirtyessään, ovat heidän kalmistokuusikkonsa säilyttäneet pyhyytensä. Esim. Soaanlahdella on paraita uhripaikkoja Venäjän kuusikko, jonka keskellä on suuri kuusi.
Etenkin savolaisalueella tunnettu on karsikko, kuolemantapauksen johdosta karsittu puu. Alkuperäistä kantaa edustanee tieto, että jokaiselle perheenjäsenelle — nimittäin vanhemmalle, ei lapselle — on karsittu puu talon läheisyydessä. Tavallisempi on talon vainajille yhteinen karsikko, Siksi valittiin tanakka petäjä, jonka kuivat oksat heti karsittiin, tuoreet vain jätettiin. Niin pian kuin talossa kuoli arvohenkilö, jolle pidettiin uhraamista tarpeellisena, hakattiin tästä puusta alimmainen tuore oksa ja aljettiin puunjuurella uhrata; samoin jokaisen seuraavan kuoltua hakattiin yksi oksa karsikkopuusta. Sittemmin otettiin puun kyljestä viriä kuori — välistä veistettiin kylki aivan tasaiseksi — ja leikattiin siihen vainajan nimimerkki, syntymä- ja kuolinvuosi, joskus päiväkin. Viimein leikattiin mainitut merkit lautapalaseen, joka naulattiin jonkun kylmän huoneen seinään ja yhä nimitettiin karsikoksi, vaikkei mitään puuta enää karsittukaan. Karsikko nimen saattoi vielä säilyttää kiviliuska. joka yhtäläisin hakatuin merkein asetettiin talon seinämälle, taikka samansisältöinen paperipalanen keskellä mustaa silkkihuivia, joka oli kiinnitetty vierashuoneen peräseinälle levitettyyn lakanaan.
Vainajalle saatettiin tehdä karsikko myös matkalla hautausmaalle tien vieressä kasvavaan puuhun. Karsiessa mainitaan jätetyn kaksi oksaa käsivarsiksi metsään päin, jos vainaja oli nainut, mutta naimattomalle yksi oksa tielle päin. Toisten tietojen mukaan jätettiin vain yksi "käsivarsi" toijottamaan joko hautausmaalle päin tai sinnepäin mistä vainaja oli tuotu.
Vainajia hautaan vietäessä merkittyä puuta on Suomen Karjalassa nimitetty ristikoksi ja puulajin mukaan ristipetäjäksi tai ristikoivuksi. Jokaiselle ohitse kuljetetulle kuolleelle on siihen leikattu risti; tarkoituksena oli estää vainajaa kotona käymästä. Myöskin on tämmöiseen esivanhempain puuhun ripustettu vaatteenkaistaleita ja nauhoja, sekä naulattu laudanpalasia, joihin on piirretty kuolleen nimimerkki ja vuosiluku, tai ainakin risti, milloin sitä ei ole puun kylkeen leikattu. Itse puuta mainitaan karsitunkin.
Pitämyspuu on jo mainittu maanhaltian yhteydessä. Sen ruotsalainen vastine on vårdträd 'hoitopuu', jonka nimenä myös on bos- eli tomteträd 'asunnon eli tontin puu', norjaksi vielä vælletræ 'haltian-puu'.
Pitämyspuun yhteyttä haltia- ja vainajauskon kanssa valaisevat ennen esitettyjen lisäksi vielä seuraavat tiedonannot. Kun taloa ruvettiin tekemään, jätettiin hyöteä puunvesa kasvatiksi. Sen piti olla nuorempi kuin talontekijä, vanhempi ei ruvennut palvelemaan nuorempaansa. Puun luvattiin kasvaa rauhassa, ettei kukaan leikannut yhtään oksaa, ja sille sitouduttiin antamaan mikkelinä, kekrinä ja jouluna samoja ruokia kuin itsekin syötiin. Niitä ruokia vietiin puun juureen ja viinaa kaadettiin pitkin maloa. Tällä puulla oli omituinen haltia, joka asui sen varjossa ja varjeli taloa, karjaa ja toukoja. Mutta uhrikuusensa myös isäntä saattoi hakata maahan, jos köyryn hönttämät eivät olleet hänelle mieliksi.
Ganander mainitsee Jyrinpäivänä, joka oli karjataioille omistettu, viedyn maitopyttyjä uhriksi metsiköihin pyhien puitten alle. Sekin uhripuu, jonka luona kalamies tai metsämies piti asuntoa, oli pyhä, koska sillä oli haltia. Sen juuren alle haudattiin ensimäisen kalan tai linnun luut kokonaisina. Eikä sitä saanut hakata, muuten seurasi onnettomuus.
Kun metsässä tapasi kolme puuta linjassa ja jotenkin yhtä harvassa toisistaan, niin kolmannen puun alla oli aina haltia. Metsänvanhin nimeltä on näköpiirissä vanhin puu. "Hiidenkätköstä" eli eksyksistä päästettäessä lähdettiin metsään, temmaistiin irti juurineen kolmen puun vesat: koivun, lepän ja pihlajan — kelpasi haapakin — mentiin "metsänvanhimman" luo ja siihen huidottiin yksi kerrallaan vaseman olan yli, rukoillen: