Koivu kokoa omasi, pihlaja piiritä pirusi, leppä levitä perkeleesi, haapa hae hirttämiäsi, hakemahan, etsimähän, kadonnutta kannustamahan.
Hirttäytyneitten mainitsemisessa ilmenee puitten väkien alkuperä metsään kuolleitten hengistä.
Eri puulajeilla uskottiin Virossa olevan eri haltiansa. Koivumetsän haltia ei milloinkaan mennyt leppä- tai tammimetsään.
Suomessa on yhdellä puulajilla, katajalla kuvailtu olleen nimenomainen väkensä ja haltiansa. Katajan juuressa asuvien pikku olentojen uhripalvonta tunnetaan myös germanilaisesta kansanuskosta.
Katajanväki saatiin ottamalla yhdeksänhaaraisen katajan juuresta multaa silkkiseen riepuun. Lehmiä metsään laskettaessa ripustettiin multanyytti kellon kantimeen ja kolmena ensi päivänä vietiin kellokkaan maitoa katajan juureen, josta haltiat otetiin paimeneksi; sitten ei syönyt karhu karjaa.
Katajahaltian nähdäkseen piti mennä hyvin vanhan yhdeksänhaaraisen katajan juureen ja vasemalla kantapäällä kaivaa kolo, johon vasemman käden nimettömästä sormesta tipautettiin verta. Sitten oli kierrettävä kukonpään kera kataja, astuttava siitä yhdeksän askella eteläänpäin ja katsottava yli olkansa, niin näkyi sen luona kauniita ihmisiä puhtaissa vaatteissa. Katajanhaltiat olivat kaikkein kauneinta väkeä.
Runoissa rinnastetaan metsänväki yksityisten puunlajien väkien kera taikka myös eri puunlajit keskenään.
A. Tule metsä miehinesi, petäjä perehinesi, katajainen kantoinesi miehen ainoan avuksi! B. Heitä honka huoviasi, metsä lehtolapsiasi! C. Nouse honka huovinesi, koivu kolmen poikinesi!
Naisellisella -tar päätteellä muodostettuja puunhaltiain nimiä ovat Hongatar, Katajatar, Pihlajalar ja Tuometar. Kaikki neljä tavataan yhtaikaa muutamassa Karhunsynty-runossa:
Hongatar hyvä emäntä,
Katajatar neiti kaunis,
Pihlajatar piika pieni
Tuometar tytär Tapion.