Kunottareen, jonka runomitta vaatisi luettavaksi Kunnotar, "lapsenvaimon" merkityksessä tekisi mieli yhdistää ruotsin qvinna ja norjan kona 'nainen'.
Jälkimäistä selitystä tukisi se seikka, että manteren akkaa vastaava lappalainen Madderakka toimii avustajana synnytyksessä samoin kuin samojedilainen "maata tekevä akka" eli "kodan akka".[45] Myös skandinaavilaisen "kätilön" nimityksen jordgumma 'maan akka' on E.N. Setälä selittänyt alkuaan tarkoittaneen asuntomaan alaista naishaltiaa. Kuollan lappalaisten mändir-ähken merkitys 'isän tai äidin mummo' osoittanee, mistä tässä on kysymys. Manteren akka on omaan mantereen haudattu esiäiti, jota etupäässä perheen naisjäsenet ovat palvoneet, tietysti myös niin tärkeässä toimessa kuin lapsensynnytyksessä.
Itse maan kunnioittaminen kaiken elävän äitinä on suomalaisilla myöhä- ja vierasperäistä. Vieras vaikutus on todennettu myös puitten ja kasvien palvonnassa, mikäli se perustuen oman ravinnon pyhittämiseen on vainajauskosta riippumaton.
Eläinten palvonta.
Laskiaisen vietosta oli Suomessa yleinen se käsitys, että saunassa kylvettäessä tuli äänettömyyden vallita; muuten kesän aikana purivat sääsket, itikat, hyttyset, paarmat ja mäkärät sekä ihmisiä että eläimiä. Niinikään illallista syödessä oli oltava vaiti. Samasta syystä piti kylpeä ja syödä ilman tulta; eikä aamullakaan saanut kovin aikaisin sytyttää valkeata.
Sekä hiljaisuus että pimeän pito kuuluvat vainajain vaatimuksiin heidän kotona käydessään. Että ne pikku eläimet, joiden kostoa pelättiin, olivat vainajain ilmestymismuotoja, osoittaa se, että kirkonväkeä, joka erityisesti laskiaisena oli liikkeellä, on kuvailtu hyttysparven tapaiseksi. Myös hämähäkkinä olemme kirkonväen tavanneet, samoin vedenväen perhosina ja pajanväen mehiläisinä.
Läheisimmässä suhteessa metsänväkeen ja metsänhaltiaan on usein mainittu muurahaiset. Mutta pihamailla oleskelevina ne edustavat maanväkeä ja maanhaltiaa. Uudelle paikalle asumaan mentäessä nostettiin kiviä ylös; minkäväriset muurahaiset olivat niiden alla, senväriset piti eläimet olla, sitten menestyivät: "se oli maanhaltia". Maahisiksi eli maahiaisiksi nimitettiin pieniä muurahaisenkaltaisia olentoja, jotka puremalla aiheuttivat ihottuman. Ruotsissakin uskottiin vainajahaltiain esiintyvän muurahaisina (alvmyror). Maahisen kohdalla Ganander mainitsee kuuluisan ajattelijan ja näkijän Svedenborgin v. 1759 Tukholman tulipalossa nähneen näitä haltiamuurahaisia nesteellään sammuttamassa liekkejä talon seinältä, joka sen kautta säilyi tuholta.
Vedenväen ja -haltian edustajina olemme nähneet kalan ja sammakon. Lisäksi mainittakoon, että jos peltoon keväällä, ennenkuin mitään kylvettiin, haudattiin ennen käen kukkumista saatu hauki, niin siinä oli vedenväki vartiana. Sammakkoa on kotipihallakin kunnioitettu. Vainajille pyhitettynä kekrinpäivänä vietiin verileipää, makkaraa ja rieskoja sammakoille.
Käärmeitten palvonnasta pohjoismailla kertoo jo 1500-luvulla Olaus Magnus. Ne olivat talojen suojeluspyhiä, joita ruokittiin lehmän tai lampaan maidolla ja joiden vahingoittamista pidettiin rikoksena.
Vielä myöhäisempinä aikoina on Suomessa monin paikoin käärmeitä kotosalla elätetty ja lyylitty. Niitä nimitettiinkin elätti-, syötti-, ruokko-, lyyli- eli palveluskäärmeiksi. Suomen ruotsalaiset niitä sanovat "tonttukäärmeiksi" (tomtormen).