Ja tulevaisiin tapauksiin nähden hän jumalaisen mahtinsa tunnossa sovittaa kuuluisat Kateenluvun sanat: "Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet", omaan itseensä:
Itselläin on ilman viitta, luonani lykyn avaimet, ei katehen kainalossa, vihansuovan sormenpäässä.
Mutta paitsi taivaalliseen alkuperäänsä ja siitä johtuvaan asemaansa itäsuomalainen tietäjä vetoaa myös maallisilta vanhemmiltaan perimäänsä henkiseen kykyyn:
Enpä tänne lähtenynnä tieottani, taiottani, ilman innotta isäni, varuksitta vanhempani.
Heille hän omistaa saman noidan mainesanan kuin vastustajilleen:
Mie oon noian nuorin poika, vanhan tietäjän[11] vasikka; ei minuun pysty noian nuolet, eikä tietäjän teräkset.
Käyttääpä heistä toisinaan lappalaisenkin nimitystä:
A. Min' oon tietäjän tekemä, min' oon lapsilappalaisen. B. Mie oon poika pohjolaisen, Tyriläisen tuuittama, t. tyrjän tyttären tekemä, lappalaisen liekuttama.
Neljä kertaa "Tunturin Lapissa" käytyään hän pitää itsensäkin täytenä lappalaisena.
Enkä ole lapsi lappalaisen, enkä tietäjän tekemä, tässä poika Pohjolasta, lapsi täyestä Lapista.