Viimein hän esiintyy oikeana umpi-turjana. Ei siis ihme jos joku lappalaisten läheisyydessä elänyt loitsija on rohjennut kuvitella tarttuvansa tai todella tarttunutkin noitarumpuun käsiksi:
Kumajatko kuusen kenkä, pemajatko peuran nahka, tämän noian noituessa, lappalaisen laskiessa?
Toiselta puolen lappalaiseksi itseään nimittävä suomalainen tietäjä esiintyy nimenomaan sanoilla loitsijana.
A. Ulkoa runoja kuulin, läpi tuohten loihteita. Kasvoipa Lapissa lapsi, syntyi poika puolikuinen, lausui synnyt syytä myöten. B. Jos lähen laulle tuolle — Mitä silloin lauletahan — Lappalainen laulunpoika se syntyi sysimäellä, kasvoi hiilihinkalolla.
Jos näissä esimerkeissä vielä jäisi epäselväksi, tarkoittaako loitsija lappalaisella itseään, ei siitä voi olla epäilystäkään seuraavaan manaukseen nähden:
Lähe Hiisi hiihtomahan, muu paha pakenemahan, tämän turjan tultua, tämän lapin laulettua.
Oman laulunsa mahtavaa vaikutusta elävästi esittääkseen loitsija uskaltaa lainata kuvauksen luonnon mullistuksesta itse Jumalan hetken tullessa.
Jotta ennen aikoinansa liikkui linna, järkkyi järvi, vuori vaskinen vapisi, torit linnan toisin kääntyi, välähteli linnan västi tämän noian noituessa, tämän lapin laatiessa — tämän tieon tietäessä.
Siten uhitteleva loitsija kerran yltyy nimittämään itsensä myös velhoksi, nähtävästi seuraavien säkeitten painostuksesta:
tämän noian noituessa, tämän lapin laittaessa, tämän velhon vetäessä. Onko noitia noroissa, velhoja joka veräällä? Onpa j.n.e. Onko noiat nuolissahan, velhot veitsirauoissahan?