Tähän runoon kuulunee vielä toiseen yhteyteen eksynyt Ahdille lausuttu muistutus:
Ahtiseni velloseni, muistatko kuin sotia käytiin, tuhat päätä turmelimme, sata päätä tappelimme?
Erinimisten sankarien välillä näkyy olleen osittain vihollis-, osittain sukulaissuhde. Veriviholliset Kalervo ja Untamo esitetään veljeksinä tai ainakin naapuruksina: Kaukamoisen taistelussa tappama Vetrikka on hänen "tätinsä lapsi"; Lemminkäisen ottavat Luotolassa hänen oma sisarensa ja lankonsa vastaan vihamielisesti ja saavat hänen miekastaan surmansa.
Väinämöinen ja Joukahainen, jotka Kilpalaulannossa esiintyvät toisiansa vastaan, toimivat tovereina Sammon ryöstöretkellä. Tällä sotaisella yrityksellä on epäilemättä jokin historiallinen perustus. Sankarirunoon kuuluvana on myös Sampo, josta jo puolisataa selitystä on annettu, joutuva uudistetun tutkimuksen alaiseksi, kun Päivänpäästörunoon kuuluvat tarulliset piirteet sen ympäriltä on eroitettu ja ennen eroitettuja piirteitä takaisin palautettu. Näistä jälkimäisistä on huomattavin kirjokansi, joka tavataan Sammon kertosanana paitsi yleisesti Vienan läänissä myös eräässä suomenpuolisessa katkelmassa.
Paikkana, mistä Sampo on ryöstetty, ei ole voinut olla tarullinen Pohjola, joka on Päivänpäästöstä lainattu. Vuonnisen Ontrein toisinnossa Väinämöinen nimittää omaa maataan paitsi Suomeksi myös "Pohjanmaaksi" ja Pohjolaa "saviharjuksi", jonka kylvön ja kynnön päälle toivottaa rautaiset rakeet. Sammon ryöstön paikka on länsi-Suomesta lähtien etelän puolelta ja meren takaa etsittävä. Muutamassa vanhassa vienanpuolisessa kirjaanpanossa on Pohjan akan kertosanana "nenä vankka[152] Vuojolainen". Jollei tämä säe ole tilapäisesti lisätty, niin sopisi kenties kuvitella Itämerellä liikkuvien suomalaisten merisankarien suunnitelleen ryöstöretkensä Itämeren kaupan keskukseen Vuojolaan eli Gotlantiin, jossa verrattomasti suurin osa ruotsinpuolisista sekä arabialaisten että byzanttilaisten rahojen aarteista on löydetty.
Suomalaisten heimopäälliköistä sankarirunomme antavat monipiirteisen ja värikkään kuvauksen. Muutamia sankareista sanotaan "vanhoiksi", toisia "nuoriksi"; sekä vanhana että lapsena esitetään Kaleva. "Kaunis" on mainesanana Kalevalla ja Kaukamoisella, "verevä" Vetrikalla, "riski" Riion pojalla ja "liioin voiva" Ahdilla. Vapaan uroon pitkät, kiharaisut hiukset on Kalervan pojalla.
Kalervan pojalla ja hänen pitovieraillaan on verkaviitat, joiden väri on joko "punainen" tai "sininen" tai "kirjava". Melkein kaikkien sankarien mainitaan käyttävän miekkaa. Aseensa he raudanseppinä itse osaavat valmistaa. Heillä on myös ratsuja ja aluksia nimenomaan sodankäyntiäkin varten. Ahti omistaa paljon maita. Vanhat ja suuret viljelykset kuuluvat Kalevan ja Väinämöisen muistoihin, nimenomaan kasvitarhaviljelys liittyy Osmon nimeen.
Kullasta ja hopeasta rikkaita ovat Kaleva, Ismaro, Ahti ja virolaisen runon Rego. Orjia pitävät Untamo, Ismaro ja historiallinen Rego. Kevytmielinen suhtautuminen naisiin näkyy olleen ominaista näille ylimyksille; runollisesti liioitellen kerrotaan Kaukamoisen Saarella vietelleen "sata neitosta, tuhat morsianta".
Vankkoina oluen juojina esitetään monet sankareista. Ahdilla on olutta runsaasti varastossa. Miehet itse toimivat oluenseppinä, sillä olut, jota he valmistivat, oli uhrijuomaa, kahjaa.
Uhrien toimittaminen oli päälliköille kuuluva velvollisuus. Uhratessa oli heidän luettava luote, joka sana johtuu skandinaavilaisesta blót 'veriuhri' ja lienee alkuansa tarkoittanut uhritoimituksen aikana esitettyä laulua, mikä merkitys luete sanalla on ollut lapinkielessä alkuperäisen merkityksen ohella. Luotteen kertosanoja on virsi ja luottehikkaan virsikäs. Siinä "Ukkovirressä", jonka Sämpsän runo sisältää, on kenties säilynyt esimerkki muinaisesta uhrilaulusta.