Kyky nähdä metsänväkeä saatiin vainajilta. Rippileipä, jonka oli ehtoollisella suustaan ottanut, piti panna kuolleen suuhun, sitten astialla, jossa oli ollut kuolleen pesuvesi, hakea vettä ja viedä kuolleen vasempaan silmäkuoppaan; siitä oli kolmesti ryypättävä ja samassa leipä pureksimatta nielaistava, jos tahtoi metsänväen ilmestyvän ihmisen haamussa. Mutta jos lintuna halusi nähdä, niin oli ehtoollisleipä pantava itsestään kuolleen linnun suuhun.
Jos metsänväen tahtoi saada avukseen, oli etsittävä yhdeksältä veromaalta kultakin kolme "päivännäkemätöntä", puunkuoren alla kasvanutta muhkulaa, ja haudattava kaikki yön aikana kolmen tien risteykseen, josta oli kuollutta kuljetettu; kuta tiukempaan ne tiellä tamppautuivat, sitä voimakkaammaksi nousi metsänväki panijalle. Taikka oli otettava kolmesta muurahaiskeosta kustakin kolme muurahaisten lehmää ja ne pantava siipioravan nahkaan, joka oli pidettävä povessa paljasta ihoa vasten; silloin ei tarvinnut metsämiehen pelätä kiroja eikä kadehtijan silmänteitä.
Metsänväen alkuperää valaisee seuraava syksyiseen vainajain-juhlaan liittyvä lyyli. Keyrin aattona oli koko perheen mentävä navettaan syömään keittopadasta maltaista tehtyä imellystä, jota sitten oli vietävä osittain tulisijoille, osittain metsään ison kiven leuan alle tervaskannosta tehtyihin puukaukaloihin metsänväen syötäväksi kaukalon reunalle asetetuilla leppäisillä lusikoilla.
Kuten vainajat, voi metsänhaltiakin ilmestyä unessa. Piti mennä märkien maitten keskellä olevalle korkealle maalle ja vaaran pohjoispuolella sitoa kaksi näreen latvaa ja yksikantaisen pihlajan latva punaisella langalla, loitsien:
Metsän ukko halliparta, pane partas palmikkohon, pane kätes käärimihin, pane kinttus kiintimihin!
Kun näitä siteitä oli kolme tehnyt ja ruvennut maata entisen muurahaispesän pohjalle, niin tuli nukkuessa metsänhaltia puheille ja neuvoi, mitenkä ja kenen tähden elukat menivät hukkaan tahi mitä palvelusta piti tehdä lintuja pyytäessään. Herätessä oli vuoltava kultaa kolme sirusta makuupaikalle.
Valveilla ollessaan sai metsänhaltian puheilleen muurahaiskekoon uhraamalla hopeaa tai viinaa taikka sormestaan verta; niin myös tekemällä tulen semmoisen puun kylkeen, jossa on koro — se oli metsänhaltian puu — tahi kitkanvalkean semmoiselle paikalle, jossa oli kolme istuimeksi sopivaa kiveä, metsänhaltiain istuinkivet.
Metsänhaltia läksi mieluimmin liikkeille yön aikana. Mainittu kitkanvalkea oli viritettävä kello ll:n ja 12:n välillä juhannusta tai muuta juhlapäivää vasten yöllä, ja sitten odotettava, kunnes aurinko rupesi ylenemään; silloin tuli haltia. Sille ei saanut sanoa mitään tervehdykseksi, vaan piti antaa sen aloittaa. Ei saanut myöskään sanoa sinäksi eikä teiksi; siten puhuteltuna se ei virkkanut mitään, vaan läksi pois. Vasta sitten kun metsänhaltia kysyi mitä on asiaa, sai jutella, että on huono metsästysonni, ja pyytää parempaa, niin kyllä antoi.
Metsänhaltia kuviteltiin vanhan ukon muotoiseksi, jolla oli parta hyvin pitkä ja harmaantunut. Sen oma pituus vaihteli lyhyen ihmisen koosta korkean puun mittaan. Sen pää oli nähty ulottuvan petäjän latvaan, jopa puitten latvainkin yli katsovan. Samallakin näkemiskerralla oli metsänhaltian mitta voinut muuttua. Etäämpää se oli näyttänyt pienen miehen kokoiselta, vaan lähemmäs kutsuttuna oli suurentunut niin, että 9 askelen päässä oli ollut 6 kyynärän ja 3 askelen päässä 9 kyynärän pituinen. Toisen näkemyksen mukaan se oli päinvastoin pienentynyt. Oli menty viiden tien haaraan ja kysytty: "onko haltia kotona?" Silloin oli alkanut metsä ruskaa. Niin pitkänä oli haltia ilmestynyt ensinnä, että sitä oli kolmesti käskettävä alenemaan.
Metsänhaltian pukuun kuuluvana mainitaan välistä harmaa lierihattu ja naavaturkki. Muuten sen ulkonainen olemus vaihteli mielentilan mukaan. Milloin se oli mielissään, olivat kaikki vaatteenreunukset täynnä kullanhohtavia koristeita, sen suuret ruskeat silmät katselivat lempeästi ja sillä oli naisen ääni; silloin seurasi hyvä saalis. Milloin taas se oli karsasmielisenä, ei näkynyt koristeita ollenkaan ja se katseli jyrkästi; silloin ei ollut menestyksestä toivoa, vaan oli usein tapaturmakin tarjona, jonka välttämiseksi täytyi luvata joku uhri.