Edempänä saamme nähdä, miten katolinen aika on painanut leimansa metsän ja veden haltioihinkin.
Ahdasalaisempia haltioita.
Viljelty ja viljelemätön maa, ynnä vesi yhteensä peittävät maanpinnan. Mutta kullakin näistä alueista voi vielä ajatella tarkemmin rajoitettuja ja määrättyjä paikkoja, joihin vainajain henget ovat voineet kiintyä haltioina.
Maanhaltiasta on erikoistunut, jos kohta siihen monesti sekoitettuna, rakennetun asunnon haltia, myös talonhaltia, huoneenhaltia eli kotihaltia nimeltä. Tätä vastaa Suomen ruotsalaisilla gårdsrådan ja husets råd. Ruotsissa eroitetaan maanalaisista jordvätter talon tai tontin sisäpuolella, varsinkin likellä tulisijaa asustavat bolvätter.
Yleinen Suomessa on usko, että talonhaltiaksi tuli se, joka talossa ensiksi kuoli taikka oli ensimäisen tulen virittänyt. Mitenkä molemmat ehdot yhteen kuuluvat, osoittaa lisätieto, että talon vanhin pani takkaan ensitulen, sekä Suomen ruotsalaisten käsitys, jonka mukaan ensimäisen tulen tekijästä tuli kuoltuansa talonhaltia. Samaa tarkoittaa sekin tiedonanto, että haltiaksi tuli ensimäinen isännyyden pitäjä, mies tai nainen, sillä joskus nimenomaan mainitaan haltian näyttäytyneen ensiksi kuolleen isännän tai emännän hahmossa.
Entisenä isäntänä tai emäntänä talonhaltia oli yleensä hyvä kaikille, huolehtien varsinkin elämisestä. Miespuolista haltiaa pidettiin edullisempana kuin naispuolista kuten miehistä isäntää elämässä; kuitenkin menestyivät lapset paremmin, jos oli naishaltia. Kumpikin suoritti taitavammin omat entiset askareensa. Mieshaltian vaalimina hevoset hyötyivät, mutta naishaltian hoidossa lehmät, lampaat, siat ja kanat. Oliko miehisen haltian vallitessa miehillä enemmän työtä vai helpompi olo, siitä on ristiriitaisia tiedonantoja; molemmissa mainitaan naishaltian tuottaneen joko yksistään naisille tai koko talonväelle raskasta työtä.
Talonhaltian näki unessa, kun pani yksin huoneeseen maata pää kynnykselle. Valveilla olevalle se näyttäytyi tavallisesti jonkun "santtipäivän" aamuna varhain sekä erinäisissä tapauksissa, kuten kuoleman edellä sekä vanhojen asukasten poismuuttaessa. Se oli enimmiten vanhan näköinen ja sillä oli pitkä tukka, jota joskus harjasi vanhalla kartalla. Jos sen nähdessään säikähti, niin se katosi heti kun vain huusi. Mutta tavallisesti ihminen ei sitä pelästynytkään.
Talonhaltia ei puhunut ihmisille mitään, eikä sitä saanut nähdessään puhutella. Toisin oli meneteltävä sen ollessa näkymätönnä. Jos meni uuteen taloon asumaan, vaikka vain yhdeksi yöksi, oli huoneenhaltialta lupa pyydettävä. Jos silloin huoneessa raksahti, oli se lupaus; mutta ellei mitään kuulunut, oli paras pyörtää. Samoin aamulla kun ensimäistä kertaa meni johonkin huoneeseen oli aina muistettava sanoa: "hyvää huomenta, huoneenhaltia!"[33] Silloinkin sai kuulla huoneen rusahtavan vastaukseksi. Uudenmaan ruotsalaisilla oli samoin tapana huoneesen astuessaan tervehtiä: "hyvää päivää, sinä täällä sisällä olija!"
Huomattavin ominaisuus talonhaltiassa on, että se ei tarvinnut koskaan ruokaa; sama tieto on Pohjanmaan ruotsalaisilta, ettei tämä råde milloinkaan saanut uhria. Toisissa tiedonannoissa tosin on useinkin puhe talonhaltian uhreista. Mutta lähemmin tarkastaessa tavallisesti herää epäilys sekaannuksesta joko maanhaltian tai edempänä mainittavan tontun kanssa.
Huoneenhaltia oli joka huoneessa, jossa oli selkähirsi; sillä selkähirressä sen luultiin asuvan. Toisen tiedon mukaan talonhaltia saapui heti, kun vain kolmekin hirttä tuvan rakentamista varten oli ristiin pantu, ja oli joka huoneessa, jossa vain majaa oli pidetty ja kerrankin keitetty.