Tulikokko, metsän äijä, metsänkaarron kaunis vaimo, nosta poikasi norosta, tyttäresi typenestä!
Silloin näkyi ympärillä kahden sormen levyinen tulenkieli leimahtelevan. Se läksi matkaan, ja sen kera sai mennä pelotta kalmistoon.
Metsänväki tavataan kaadetuistakin puista halkopinojen luota lastukon pohjalta. Tämä lastukon eli pinon väki oli pienempää ja mustempaa kuin kirkonväki. Se saatiin ottamalla kolmesti ruhkia semmoisen pinon pohjalta, josta ei tiedetty, kuka oli siinä ensimäisen kerran hakannut (= vainaja). Ruhkat pantiin kesällä tapetun oravan nahkaseen, joka sidottiin punaisella langalla ja vietiin vanhan muurahaiskeon pohjalle; pois ottaessa vuoltiin hopeaa sijalle.
Lastukonväkeä ei tarvittu parantamiseen eikä sillä mitään hyvää tehty. Omistajalla siitä oli apua vain tapellessa; jos sai toista revityksi, että veri läksi, niin tämä ei voittanut, vaikka kuinka paljon tuli apumiehiä. Lastukonväellä tehtiin ihminen hulluksi, hevonen hurjaksi, lammas huimapäiseksi, keittopata kiehumattomaksi, maito venyväksi ja oras nousemattomaksi. Lastukonväki oli vietävä takaisin ennen kolmea pääsiäistä. Eikä sitä samasta pinosta saanut ottaa toista kertaa.
Myös lastukkaanväen haltian sai nähdäkseen, jos lastukolla taikoja tehtyään astui yhdeksän askelta pohjoseenpäin ja katsoi vaseman olkansa yli lastukolle; sitten kun takaperin käveli lastukolta, katosi haltia näkyvistä.
Metsänväestä erillisenä tunnetaan vielä kallionväki eli vuorenväki.
"Vuoren eli vaaran perkele ei ollut sama kuin metsän perkele."
Kallionväkeä otettaessa etsittiin semmoinen kallio, joka oli pohjoseenpäin aivan jyrkkä, ettei ole päivä paistanut milloinkaan, ja kivitikalla nakerrettiin kivimöyhyjä tammenlastulle. Kalliosta oli myös katsottava semmoinen paikka, joka oli aina märkänä, vaikka kuinka pouta olisi, — sitä sanottiin itkeväksi kallioksi — ja sellainen kohta, että oli ristiin haljennut kivi. Rakoon oli vuoltava hopeaa ja siitä puukolla otettava pieniä kivimurusia nahkaiseen pussiin, johon ne piti kääriä niin, ettei niille milloinkaan saanut aurinkoa näyttää.
Vuorenväki esiintyy välistä runoissakin:
Onko vuoressa väkeä, alla kallion apua?
Vuoren, vaaran, kallion eli mäen yksiköllistä haltiaa osoittavat runojen nimitykset: vuorten haltia, vaaran valtias, kallion alainen, mäentakainen, vuoren vanhin keltahattu, kallioin ja mäen isäntä, vuoren ja mäen ukko, vaari vaarassa asuva, vaimo kaunis kalliossa, vuoren eukko, mäen emäntä sekä vuorelainen, vuoreinen, vaaralainen ja mäkihinen.