Näitä puhutellaan välistä metsänhaltiain asemella tai ohella:
Metsän kuuluisa kuningas, metsän valtikka väkevä, kaikkien kallioiden isäntä, Vuorioiden hallitsija!
Mutta tavallisemmin on niiden kertoina paholaista osoittavia nimityksiä, joista edempänä. Ettei niitä kuitenkaan ole alkuansa pahoiksi hengiksi ajateltu, osoittaa seuraava selitys. Kallionhaltioita on metsävuorissa; kallionväkeä kun näkee ja samassa nakkaa jälkeen jonkun hopearahan ja kiroo vihan väessä, niin se katoaa pois eikä hallitse seutua sen koommin. Kun taas piru hallitsee, niin jos siunaa sen paikan päällä, silloin herkeää vaivaamasta.
Vuoren väkeä ja haltiaa vastaavat ruotsin bergafolket ja bergrådan, runojen mäenisäntää backerå. Skandinaveilla oli se käsitys, että vainajat elivät vuorten sisässä, jota myös lappalaisten saivousko selvästi kuvastaa. Suomalaisillekaan ei ole vieras se ajatus, että vainajat voivat muuttaa asumaan metsävuoriin. Vuorelaisista, joilla oli asuntonsa maanpäällisten rakennusten alla ja jotka veivät ihmisiä luokseen, on useita tarinoita. Samoin kuin yleensä vainajain henkien uskottiin kallionväen pyhittävän ihmisten juhlia, joiden aattoyönä oli siitä syystä varottava kaikkea melua ja pahaa elämää.
Myöskin isoilla kivillä uskottiin olevan haltiansa. Semmoisena mainitaan Immosen iso kivi Jänisjärven rannalla Ruskealassa. Tälle "uhrikivelle" piti joka kerta, kun kylvämään mentiin, viedä jyviä. Naiset sille kantoivat maitoa, lehmänkarvoja ja villoja. Vaikeissa taudeissa tuotiin puunpökkelöstä tai vaatteista tehty potilaan kuva kivelle; myös lempeä nostettiin ihmisen kuvilla. Erään naisen muisteltiin olleen pitkät ajat kiven papittarena, jonka välityksellä uhrit laskettiin ja joka myös välitti uhraajille haltian antamat vastaukset. Tämän kiven paikalla tarinoitiin ennen eläneen jättiläispariskunnan. Sille oli tullut keskinäinen riita ja tappelu, jonka johdosta toiset jättiläiset tai itse jumala oli heittänyt kiven päälle. "Sentähden (vainajia kätkevänä) on se mainio uhrikivi."
Vedenväkeäkin eroitettiin eri lajeja. Jos sitä tarvittiin sairasta päästettäessä, oli paras ottaa hetteestä tai umpilammesta, joissa väki on viatonta ja puhdasta. Jos koskesta otti, niin siinä oli voinut olla yhteydessä kehnoakin väkeä: niihin järviin, joista koski juoksi, ja itse koskeen oli voinut sairaita pestessä tulla vaikka minkälaista väkeä. Mutta muita väkiä vastaan taisteltaessa oli vedenväki otettava koskesta, koska se oli hurjempaa kuin hetteessä.
Hetteenväki saatiin kallion rinnassa olevasta hetteestä, ottamalla sen pohjalta kolme kivenmurusta ja vuolemalla hopeaa sijaan.
Hetteenhaltian sai nähdä kun juhannusyönä otti, paitsi muuta, hetteen pohjasta limaa tai mutaa kukonkynään, jonka tukki lumpeenjuurella ja pani vaseman korvansa taakse asettuessaan nukkumaan hetteen partaalle. Tämä tuli herättämään.
Jos tahdottiin kuljettaa haltia hetteestä järveen, tehtiin leppäinen vene, johon otettiin likaa hetteen pohjasta. Puroa myöten kuljetettiin venettä järveen ja ympäri järven, sitten virran niskaan heitettiin veneestä lika: silloin tuli kaloja järveen.
Hetteen eli lähteen haltia kuvataan runoissa miltei säännöllisesti hienohelmaksi neitoseksi. Välistä on tämä vielä sinisukka suon nenästä eli punasukka suon sisästä tai umpilakki eli sinilakki lainehista. Sitä rukoillessa kumarruttiin yli lähteen.