Juo mantere makusi, mannerkukkula vihasi!
Toisen noidan koettaessa nostaa kirkonväkeä, toinen samalle hautuumaalle sattunut noita pani vastaan sanoilla: "painu maa makoamahan!"
Sotaan lähtiessä otettiin kolmen valtatien jakaimesta, joka myös on vainajain olinpaikkoja, maata puhtaaseen riepuun lausuen:
Nouse maa, havaja mantu,
suojaksi sotakeoille!
Näistä esimerkeistä ensimäisessä kadonneen esineen kätkeminen, jollei tämä ole pelkästään runollinen lausuntatapa, voitaneen selittää yhtäläisestä maanhaltian toiminnasta, kuin on metsänhaltian n.s. "metsänpeitossa".[37] Toisessa on maanhaltia nimenomaan mainittu, kolmannessakaan maannenä ei ole muu kuin maanhaltia taudiksi ajateltuna. Neljännessä ja viidennessä on selvästi kysymys nukutettavista tai herätettävistä vainajista.
Vettä semmoisenaan puhutellaan verrattain harvoin. Useamman kerran tavataan: "vesi kultainen kuningas", mutta jo seuraavassa säkeessä voi seurata: "veen emäntä, veen isäntä". Välistä käy mainitun säkeen edellä: "puhdas vesi kormelitsa" (ven. kormilets 'elättäjä'), jossa vesi saa saman määreen kuin pyhimykset kreikanuskoisten runoissa.
Kun nuotta vetämään lähtiessä oli veneeseen pantu, heitti perämies melalla vettä kolmesti maalle päin lausuen:
Terve nyt vesi ja terve veen haltia!
Niinikään rukoiltiin vettä yhdessä vedenhaltian kanssa sairaudentapauksissa:
Puhas vesi, veen haltia, ole oikein, seiso selkein! Täss' on uhri sinulle, anna oma terveyteni! Leppä sinun lepyttäköön, suolat sinun sovittakoon!