Terve maa, terve manto, terve piha, terve pelto, terve tervehyttäjälle! Akka manteren alainen!
Silloinkin kun yksinään esiintyy säepari:
Terve maalle, manterelle, terve tervehyttäjälle,
ilmenee asianlaita toisinaan oheenliitetyistä selityksistä. Mainittuja sanoja lausui taloon tulija syleillen maata ristiin, niinkuin ennen vanhaan ihmisiä tervehdittiin, ja teki siten tuttavuutta maanhaltian kanssa. Näillä sanoilla sai myös kirkon oven auki, jos vain tiesi ensimäisen haudatun nimen.
Maan personoimisen myöhäperäisyyttä vahvistaa siihen liittyvä kristillinen ajatus, että maa on Jumalan luoma.
Maa puhas Jumalan luoma, nurmi Jeesuksen tekemä, sukeama suuren Herran. Älä nouse nurmi nukkumasta, maan neiti makoamasta! [t. Maa älä nouse makoamasta nurmineiti nukkumasta!] Makoa maa äitisi kohussa alla kuusen kultanaavan Laske maa, alene penger, minun käsin piettyäni, suin sulin puheltuani!
Paitsi tervehdyksissä puhutellaan maata joskus muutenkin. Toisen jotakin kadottaessa, pahansuopa loitsii:
Maa peitä, karkea kadota,
minun toiste löytääkseni!
Jos käärmeen nähdessään manasi: "pidä maa matoa, minä menen hakemaan otaa", silloin maanhaltia piti käärmettä alallaan.
Maannenästä päästettäissä luettiin: