Maa, vesi ja metsä eli Tapio.
Paikallistunut haltia voi siinä määrin paikkaansa sulautua, että tätä paikkaa saatetaan puhutella yhtä personallisesti kuin sen alaista asujaa.
Asetu maa ja maan alainen, asetu vesi ja veen alainen, asetu metsä ja metsän alainen!
Jos tämänkaltaisista Asetussanoista säkeitten jälkiosat jäivät pois, niin maa, vesi ja metsä esiintyivät ikäänkuin itsestään haltioituneina, n.s. luonnonjumalina, joiden ajatellaan johtuvan pelkästä luonnon elollistamisesta.
Hyvin yleinen on Maantervehdys, mutta siinäkin maan ohella useimmiten mainitaan sen haltia. Kedolle maata laskiessa sanottiin: "terve maa ja maanhaltia, suo minun tervennä ollakseni"; silloin ei saanut yhtään tarttumuksia maasta.
Varsinainen Maantervehdys, johon tervehtijä itse vastaakin, kuuluu:
Terve maa ja terve manner,
terve tervehyttäjäkin!
Mutta tämän säeparin jälkeen ja sen sisäänkin ilmautuu usein haltiata osoittava säe:
A. Terve manteren asuja!
B. Terve mannun hallitsija!
Välistä maan ja mannun ohella mainitaan samaa asuttua alaa tarkoittava piha ja pelto.