Siellä sinun veden koira koppaa,
veden näkki näppää.
Karjanluvuissa puhutellaan metsän kultaista kuningasta pari kertaa: metsän nikki, metsän näkki. Tästä vääntyneitä muotoja on vielä: metsän nitti, — nätti; — nytkä, — nätkä; — nyytti, — näätti.
Nikki muoto, jollei se ole pelkästään runollinen toisintelu, vastaa murteellista ruotsalaista nikk, josta lapin nik on johtunut. Myös metsän haltiana esiintyy Ruotsissa ihmisiä eksyttävä näck, jonka voi kuulla metsässä nauravan.
Kaakkois-Virossa nimitetään näkeiksi väkivaltaisesti tai tapaturmaisesti kuolleitten ruumiita, joiden sisässä kuvaillaan hengen vielä olevan vankina. Jos jonkun aikaa istuu tai makaa paikalla, mihin ne ovat haudatut, niin sairastuu ja kuolee; jos taas uponneen ruumiin kohdalla ui, saa suonenvedon kuolleen pitäessä kiinni. Edellisessä tapauksessa on vainaja maanäkk, jälkimäisessä veenäkk. Niinikään nimitykset soonäkk ja arunäkk 'suon ja aron eli kuivan maan näkki', asetetaan vastakkain.
Inkerissä käytetään kodin- ja metsänhaltioista nimityksiä kotiniekka ja metsäniekka, jotka vastaavat venäläisiä domovoj ja ljeshij. Jälkimäistä vastaa Vienan läänissä metsäläinen. Metsolainen esiintyy muutamassa Suomen itä-Karjalan runossa.
Inkerissä mainitaan samassa yhteydessä vedenhaltian nimityksenä veden emä. Toinen siellä tunnettu nimi on vetehinen, joka vastaa venäläistä vodjanoi. Molempien uskotaan vetävän uppoavia ihmisiä luokseen. Tverin Karjalasta on muistiinpantu vejen oma eli vedehine, joka nousi rannalle harjaamaan päätään ja jonka näkeminen ei hyvää ennustanut. Suomen pohjois-Karjalassa eroitetaan näkki, joka kouristi vedessä uijan, ja veteinen, joka puutunnaisena eli tautina puuttui eli tarttui. Toisen tiedon mukaan on näkki vain uudempi nimitys veteiselle, joka juuri hukkumisen edellä nähtiin istuvan vesikivellä pitkiä hiuksiaan kampaamassa. Suomen etelä-Karjalassa pelättiin veden emon samoinkuin näkin vievän uidessa.
Venäjän Karjalassa uskottiin vetehisellä, joka asui vedessä, olevan ääretön joukko tauteja hallussaan. Mutta se myös kulki rantamilla tukkina, elukkana tai ihmishaamussa vieden veteen. Vetehinen voi antaa myötätuulen, jos järveen heitti hopeasormuksen. Verkkoa laskiessa rukoiltiin kalansaalista antamaan:
Karjalan kalajumala, vetehisen väljäpuksu.
Vienan läänin runoissa tavataan yhdistys vetehinen veen emäntä. Mutta toiselta puolen huomautetaan, ettei vedenhaltiaa saanut sanoa "vetehiseksi", vaan "veden emännäksi".
Vedenhaltiain eri nimitysten suhde karjalaisalueella on siis seuraava. Myöhäisin ja Suomen Karjalaan rajoittuva on ruotsalaisperäinen näkki, ennen tätä on venäjästä mukailtu vetehinen ja vanhin on veden emä, josta jo Agricola karjalaisten jumalain luettelossa mainitsee, että se "vei kalat verkkoon".