Mielly metsä miehiisi, tamminen urohiisi, taivu ainoinen Tapio!
Tapio sanasta on hyvin vähän äänteellisiä vaihteluja. Kerran esiintyvä säkeen muoto: taivu entinen Tapani, ei tue sitä arvelua, että Tapio johtuisi karjankaitsija-pyhimyksestä Tapanista. Siinä on tapahtunut sekaannus Hevosenluvun säkeeseen: santti taitava Tapani, josta myös mainesanan taitava olemme nähneet kerran Tapiolle siirtyneen. Laatusana entinen on lainattu metsän emännältä.
Myös Tapio(n) vaarasta eli mäestä tavataan muunnokset Tapo(n) vuori eli mäki, jotka ainakin osittain, kuten Neitsyt Maarian saunanhakuvirressä, ovat Tapani nimen sekaantumisesta selitettävissä.
Ainoassa luotettavassa länsisuomalaisessa todistuskappaleessa esiintyy johdannaismuoto Tapiainen:
Tapiaisen vanha vaimo,
kaitse kirjokarjaani!
Sitä vastaava itäsuomalainen Tapioinen käytetään sekä nimi- että laatusanana:
A. Tapioisen tietä myöten;
Tapion talo näkyvi.
B. (Ampiaisesta):
Tapioinen tarkka mies!
C. Tapioinen tannerpöytä,
lyö kuuset kultavöihin!
Muutamassa Metsänluvussa ilmaantuu Tavoin emäntä. Tavaj on Venäjän lappalaisilla ollut sekä metsästyksen että kalastuksen haltiana.
Tapio sanan on E.A. Tunkelo yhdistänyt virolaiseen laba, 'lukko', selittäen sen muodostuneen samalla tavoin kuin ansa sanasta ansion tämän alkuperäisessä merkityksessä. Tapio olisi siis ollut metsässä ansatielle viritettyjen pyydysten kollektiivinen eli yhteisnimi. Huomattava on, että Agricola mainitsee hämäläisten jumalan Tapion nimenomaan pyydys sanan yhteydessä: "Tapio metsästä pyydykset soi".
Mainitun selityksen mahdollisuutta tukee lukko sanasta myöhemmin runollisesti muodostunut Lukutar lukun emäntä, jota mustalle ketulle pyydystä pannessa on rukoiltu. Niinikään on edellä Tapion poikana tapaamamme Pinneys ilmeisessä yhteydessä seuraavan säkeen pinnehtiä sanan ja yleensä pinteesen panon kanssa.