Mahdollisesti voitaneen myös Agricolan Virankannos, joka "kauran kaitsi" ja johon runojen Virokannas on yhdistetty, selittää jonkinlaiseksi ansajumalaksi, joka esti jäniksiä kaurahalmeeseen tulemasta. Nimen alkuosa lienee johdettavissa sanasta virka, joka merkitsee sadinta, ja jälkiosa kanto sanasta. Vastaava Viran akka oli Suomen lappalaisilla metsästyksen suojelijana.
Elottoman luonnon palvonta.
Olemme nähneet, että runoissamme esiintyvä luonnonpalvonta ainakin osittain johtuu vainajain henkien paikallistumisesta ja paikallishaltian sulautumisesta paikkaansa. Vielä on siihen vaikuttanut 400-luvulla e.Kr. eläneen kreikkalaisen lääkärin ja filosofin Empedokleen oppi neljästä alkuaineesta eli elementistä, joista muka maailma on kokoonpantu: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Tämä maailmankäsitys oli keskiajalla vallitseva ja vielä Agricolan Rukouskirjassa se esitetään.
Elementtiusko, kuten Lönnrot on huomauttanut, kuvastuu selvästi seuraavassa puoskijan ja parannettavan vuoropuhelussa. Puoskari seisten ulkopuolella saunan kynnystä ja pitäen kädessään astiaa, jossa on sekoitettuna multaa, vettä ja tuhkaa (= tulta), — neljännen elementin, ilman ajateltiin itsestään läsnäolevan — lausuu: "pohtaan, pohtaan". Sisäpuolella makaava sairas kysyy: "mitä pohtaat?" Puoskari vastaa: "pohtaan maata". Saman alkulauseen ja kysymyksen uudistuessa puoskari vastaa toisella kertaa pohtaavansa vettä, kolmannella tulta, neljännellä tuulta.
Elementtien nelijaosta saa selityksensä myös Tarttumuksen luvuissa tavallinen paikkojen luettelo, kuten F.A. Hästesko on tutkimuksessaan Länsisuomalaisten tautien loitsuista osoittanut.
Jos sinä olet tullut maasta, niin mene maahan!
Jos sinä olet tullut vedestä, niin mene veteen!
Jos sinä olet tullut valkeasta, niin mene valkeaan (l. tuleen)!
Jos sinä olet tullut tuulesta, niin mene tuuleen (l. ilmaan)!
Tässä on ajateltu kuhunkin elementtiin erikoisten taudinhenkien kuuluvan. Nämä elementtihengetkin kuuluvat keskiaikaiseen taikauskoon. Kuuluisa luonnonfilosofi Paracelsus (k. 1541) eroittaa veden, vuoren (= maan), tulen ja tuulen henkiä eli yhtä monta lajia kuin elementtejäkin.
Kysymys luonnonpalveluksesta suomalaisilla ei kuitenkaan ole ratkaistavissa näiden n.s. elementtienkään alalla muuten kuin tutkimalla itsekutakin yksityiskohtaisesti.
Maata merkitsevä maaemä tulee vielä puheiksi edempänä. Miten suomen veden emä ja viron vete ema on käsitettävä, onko sitä käytetty itse veden merkityksessä, samoin kuin vastaavaa nimitystä itäisemmillä heimolaisilla, on niukkojen tarjona olevien ainesten avulla vaikea selvittää.
Helpoimmin luulisi luonnonjumalan olevan tulesta löydettävissä. Mutta tulen väen ja haltian olemme tavanneet läheisimmässä yhteydessä kodinhaltian kanssa. Sitä on indoeurooppalaisella taholla selitetty muinaisesta tavasta haudata isäntä kotinsa lieden alle.