tai päinvastoin. Sitten avattiin eteisestä riiheen vievä ovi sekä, jos väkeä oli runsaasti, myös joku ikkunoista, joista molemmista riihen sisällä olevat juhlanisännät ottivat vastaan tyhjät olutkapat, palauttaen ne täytettyinä. Kun sopivaksi katsottu määrä olutta oli jaettu, keskeytettiin anniskelu seuraavina juhlapäivinä jatkettavaksi. Vanhempaa kantaa edustaa tieto, että yhteisolut oli juotava riihessä yhteen menoon. Myös riihen eteisen seinille ja lattialle oli kaadettu olutta.
Narvusin puolella vakkuejuhla vietettiin välistä vuorotaloin, jolloin talon isäntä oli juhlan kustantajana. Enimmäkseen toimitettiin kestitys ulkona talon pihamaalla tai etäämpänä olevan rakennuksen luona, missä olut säilytettiin. Viimeisenä juhlapäivänä mentiin rantaan pesemään olutpuolikoita ja uittamaan toisiaan köydestä pitäen.
Vatjalais-alueella Järvikoiskylässä on uhripyhättö, jossa Iilian-päivänä on olutta juotu. Sen ympäröi noin 9 m pitkä ja 3 m leveä suorakaiteinen pyöreistä pölkyistä tehty hirsisalvos, jonka korkeus alkuaan oli 1 1/2 m ja jonka lännenpuolisessa pitkässä seinämässä oli 1 m leveä oviaukko. Sisällä kasvoi useita puita ja pensaita, joista isoin oli vanha pihlaja. Myös oli siinä vanhoja pihlajankantoja sekä kivikasoja, yhden päällä pienoinen kiviristi. Tänne kokoonnuttiin Iilianpäivänä ja tuotiin joka talon puolesta kynttilä sekä lautanen, jolla oli leipää ja voita. Näitä eväitä syötiin paikalle laadittujen pöytien ääressä ja juotiin olutta, jota oli yhdessä talossa koko kylää varten valmistettu ja jota sen isäntä tynnyristä laski. Pari tuntia joivat yksikseen omakyläläiset, sitten vasta saivat vieraat tulla pitoihin osallisiksi. Eikä siinä juotu muuta kuin olutta; viinaa nautittiin vasta kotona yhteisjuhlan jälkeen. Aitauksen luona oli Iilian aattona myös härkä teurastettu ja lihat keitetty, joita juhlapäivänä oluen kera nautittiin. Viimeisen kerran tässä juhlassa veriuhri toimitettiin v. 1900.
Ukkosjumalalle omistetusta härkäuhrista ja olutjuomingista on säilynyt myös Virosta kuvaus vuodelta 1644. Eräässä paikassa Võhanda-joen läheisyydessä oli tapana joka vuosi helatorstaina kokoontua ja uhrata härkä. Siinä tilaisuudessa oli suunnattomasti syöty, juotu ja kaikin tavoin iloittu. Olutta siunatessa oli vanha ukko, "pitkäisen pappi", lukenut seuraavan rukouksen: "Vooda(?) Piker, härän annamme rukoillen, kaksisarvisen ja nelisorkkaisen, kynnön ja kylvön tähden: olki vaskinen, terä kultainen! Muuanne työnnä mustat pilvet, yli suuren suon, korkean korven, laajan lakean; simaiset ilmat, metiset sateet meille kyntäjille, kylväjille! Pyhä Piken, hoida meidän peltojamme; hyviä olkia alle ja hyviä tähkiä päälle ja hyviä teriä sisään!"
Niinkuin näistä kertomuksista näemme oli ukkosenpalveluksella tarkoituksena poutien aikana saada hedelmöittävää sadetta. Jo sen kosteuden, jonka tuvan katolla pidetyt mallasaineet olivat imeneet, luultiin tarvittaessa vaikuttavan takaisin ilmaan. Sateen saamista edistävänä pidettiin myös oluen valamista juhlapaikalle, tyhjennettyjen olutpuolikkojen pesemistä ja toisiaan uittamista. Ennen kaikkea luotettiin ihmisen sisälliseen kostuttamiseen oluella, jota oli nautittava runsaasti, kaikki kerrallaankin ja niin että, puhumattakaan miehistä, juopui sekä "piika että akka".
Runoissa on Ukko yleisimmin rukoiltuja. Kalevalasta päättäen on hänen puoleensa käännytty viimeiseksi, kun ei kenestäkään muusta enää apua ollut. Hänen asemaansa kaikkein muiden jumaluusolentojen päällikkönä näyttää myös tukevan hänen tavallinen mainesanansa ylijumala.
Mainittu järjestys on kuitenkin vasta uudelle Kalevalan laitokselle ominainen. Kahdeksasta kohdasta on ainoasti kahdella vastineensa Vanhassa Kalevalassa. Niistäkin toisessa, Väinämöisen laivaretkessä, on Lönnrot kansanomaiseen koskenneidin puhutteluun ensin yksinkertaisesti lisännyt Ukkoon kohdistetun rukouksen (VK 22: 35) ja sittemmin (UK 40: 71-7) niiden väliin sovittanut kolmannen haltian ynnä liitesanat "kun ei tuosta kyllin liene". Ukon asettaminen useammasta puhutellusta viimeiseksi mainitun liitesäkeen jälkeen rajoittuu siis vanhassa laitoksessa Tulensyntyyn (VK 26: 513, vrt. UK 48: 356), jossa lopulla pyydetään avuksi neittä Pohjolasta ja sitten, "jos ei tuosta kyllin liene", Ukko kultainen kuningas. Mutta vastaavassa kansanrunossa on näiden järjestys juuri päinvastainen ja liitesäe puuttuu.
R. Polén kertoo 1847 vuoden matkalla tavanneensa Impilahdella mainion tietäjän, joka sanoi: "mitä hyvänsä, Ukon voimalla vain kaikki toimittavansa" sekä Ukon "havainneensa kaikista avullisimmaksi". Mutta hänen loitsunsa alkoivat aina: "Oi Ukko ylijumala!" Huomautetaanpa joskus nimenomaan, että Ukon avun uupuessa vielä muita auttajia oli varalla:
Kun Ukost' ei apua tulle, niin nouse meri miehinesi, umpilampi lapsinesi, Jokelainen joukkoinesi'
Ukon ylijumalan merkitystä valaisee siihen joskus liittyvä määre ylisessä taivahassa sekä toisintomuodot ylinen eli korkea jumala. Ylin ja ylimäinen ilmaantuvat aniharvoin. Yli sanan paikallista merkitystä vahvistavat vielä Ukon yleiset mainesanat pilvenpäällinen, taivahallinen eli taivahan jumala sekä harvinaisemmat jymytaivahan ynnä ilmojen jumala. Lisäksi on huomattava, että nimitys jumala, josta edempänä tulee puhe, tässä yhteydessä tarkoittaa kristillistä jumaluuskäsitettä, kuten sen määreistä pyhä ja hyvä, itse tai yksi olet ilmainen voi päättää.