Ukko jumalaa Lencquist vertaa skandinaavilaiseen Thoriin. Ganander yhdistää Thorin maljan juomiseen Agricolan säkeet:
Ja kuin kevätkylvö kylvettiin, silloin Ukon malja juotiin, siihen haettiin Ukon vakka, niin juopui piika että akka — Se siis antoi ilman ja vuodentulon.
Samanaikuisessa Savonlinnan läänin talonpoikien kirjelmässä (1545-50) valitetaan, että heitä oli sakoitettu Ukonmaljan juomisesta (drucko Thordns qilde). V. 1670 Kuopiossa pidettyjen rovastinkäräjäin pöytäkirjassa mainitaan Ukon vakat. Näistä on uudemmaltakin ajalta kertomuksia.
Pohjois-Hämeessä Rautalammilla oli kahden kylän väki muinoin heittänyt arpaa, kumpaisen oli toisenkin puolesta Ukon vakkoja pitäminen; myöhemmin, kun olivat keskenään riitaantuneet, alkoivat kumpikin erikseen juhlaa viettää. Määrättynä päivänä kevätkesällä tapettiin Ukolle uhriksi karjasta paras lammas. Sen keitettyä lihaa ynnä kaikkia talon muitakin varoja pantiin vähän kutakin lajia tuohisiin vakkasiin, jotka kannettiin Ukonvuorelle. Sinne jätettiin ruuat, niinkuin myös oluet ja viinat, koskematta yöksi. Mitä aamulla oli ruuista jäljellä, sen söivät uhraajat itse. Samoin he tyhjensivät juoma-astiat valettuansa ensin vähäsen vuorelle, ettei tulisi ylen poutaista kesää.
Joroisissa Savossa oli entisinä aikoina kylvämään ruvetessa viety siemenkoppa mäelle ja Ukolle näytetty mitä lajia siinä on, että tämä tietäisi kasvattaa.
Suomen Karjalassa on säilynyt useampia muistoja Ukonvakoista. Rääkkylässä oli poutavuosina, kun ei satanut viljan terittäessä, asetettu jyviä Ukonvakkaan katolle; sitten satoi niiden päälle, kun rukoiltiin. Sateessa itäneistä jyvistä tehtiin maltaita juomaa varten. Kiteellä oli samoin pitkällisen poudan torjumiseksi tehty Ukonvakat ja ohrilla täytettyinä asetettu räystäälle sadetta odottamaan. Jumalan veden kastelemista ohrista oli pantu olutta ja sitä juotaessa laulettu kiittäen Ukkoa sateesta. Kurkijoella kerrottiin tarkemmin itse juhlan vietosta. Ukonvakat pidettiin kesäkuussa kuivuuden aikana ulkosalla. Kaikki kylän miehet ja naiset, semminkin vanhemmat, kokoontuivat ennakolta määrättyyn taloon, jossa jo keväällä, kun oli pitkät poudat, oli valmistettu olutta mainitulla tavalla. Pöydät, tuolit ja penkit kannettiin ulos. Syötiin piirakkaa, makeaa kiisseliä, velliä, maitoa ynnä voita ja juotiin olutta. Maan hedelmän edestä rukoiltiin, että jumala antaisi tarpeellisen ilman. Ukonvakkoihin ei kukaan tuonut kerallaan mitään nautittavaa; oli kunnia sille, joka ne sai pitää. Lopuksi arvottiin, minkä talon ensi kerralla ne tuli viettää.
Runsaimmin on vakkue-juhlasta tietoja Inkerinmaalta, jossa se on siirtynyt Petron tai Iilian päivään (29/6, 20/7 v.l.). Edellinen, myös Ukkopäiväksi sanottu, on alkuperäisempi: jälkimäiseen siirtoon on vaikuttanut Eliaksen astuminen ukkosjumalan sijalle. Hevaan Lenttisissa oli aikoinaan Ukkopäivänä aidatussa paikassa juotu Ukko-olutta ja laulettu Ukkovirsi, jonka esittäjä oli saanut ensimäiseksi olutta maistaa. Tämä runo alkoi:
Pyhä Ukko armollinen, tule meille vierahisin, anna maillesi makua, pelloillesi pehmitystä.
Soikkolan niemellä neljä kylää tätä juhlaa vietti petrona, toiset neljä iiliana ynnä seuraavina päivinä. Yhteisjuhlan maksut koottiin taloja myöten; keräyksen toimitti kylän vanhin. Kootut varat käytettiin etupäässä oluttarpeiden hankkimiseen. Niitä valmistivat valitut juhlaoluen keittäjät, jotka sittemmin toimivat juhlamenojen ohjaajina. Juhlapäivänä kokoonnuttiin sen riihen eteiseen, jossa juhlaoluet säilytettiin; riihi oli juhlaa varten lehvillä y.m. koristettu. Jokaisella tulijalla oli olutkappa kerallaan. Aluksi kylien neitoset lauloivat Petron tai Iilian virren, mitkä erosivat toisistaan vain alkusäkeitten järjestyksessä:
Pyhä Petro armollinen,
Iilia pyhä isäntä,