Välimeren maista ukkosenpalvonta levisi keski- ja pohjois-Eurooppaan keltiläisille, germanilaisille ja liettualais-slaavilaisille kansoille, joiden keskenäiseen vaikutukseen yhteiset jumalannimityksetkin viittaavat. Keltiläisten Taranista eli Tanarusta vastaa muinaissaksalaisten Thonar, anglosaksien Thunor, ja skandinaavien Thor. Viimeksi mainitun toisintonimi Fjorgynn taas on yhdistettävä liettualaiseen Perkunas, johon myös venäläisten Perun liittyy.
Molemmat ukkosenjumalan nimitykset ovat kulkeutuneet yhteissuomalaisille. Skandinavilainen Thor piilee Henrik Lättiläisen mainitsemassa Saarenmaan virolaisten sotahuudossa Tarapitha, s.o."Tar (< Tor) avita".[38] Siitä johtunee myös Agricolan mainitsema hämäläisten jumala Turisas (Tur-isänen?), joka "antoi voiton sodasta". Vielä tavataan eräässä Vienanläänin runossa Ukon asemella Tuuri (vrt. UK 15: 427).
Torstai päivä (ruots. torsdag, 'Thorin päivä') ei itsessään todista enempää Thorin palvonnasta suomalaisilla kuin tiistain ja perjantain johtuminen Tyr ja Freyr jumalille pyhitetyistä germanilaisista päiväin nimityksistä, jotka Skandinaviaankin ovat kulkeutuneet lainasanoina Saksasta. Mutta siihen viittaa torstaipäivän pyhänä pito, josta suomalaisissa kansanpitämyksissä on vielä runsaasti muistoja. Esim. Kajaanin puolella torstai oli "kaikkein paras muokkuupäivä" ja lounais-Suomessa oli torstaina tapana viettää häitä, kuten yleensä germaneilla. V. 1564 oli pohjois-Virossa talonpoika, yrittäessään yllyttää toisia, etteivät pyhittäisi sunnuntaita vaan torstaita, saanut aikaan häiriötä. Hän oli kertonut Jumalan kerran olleen suuressa hädässä ja kutsuneen avukseen viikonpäiviä, mutta yksin torstain saapuneen, jonka vuoksi sitä olisi pidettävä muita pyhempänä.
Toinen mainituista ukkosjumalan nimistä on säilynyt Suomessa "paholaisen" merkityksessä: perkule eli tavallisemmin perkele ja piru. Virossa pörg merkitsee "helvettiä"; H. Gösekenin sanakirjassa vuodelta 1660 tavataan ukkosenvaajasta käytettynä Perckun nool ('nuoli'), mikä kuitenkin lienee uudempi laina lätinkielestä.
Useat ukkosen nimet ovat vainajia merkitsevistä sanoista muodostetut. Esimerkkinä indoeurooppalaisista kielistä mainittakoon liettuan kaukas "manalainen" ja ukkosenvaajan nimitys kaukspennis. Jälkimäiseen liittyy viron kõu, kõuk eli kõukne merkityksessä ukkonen, sekä länsisuomalaisessa Hiirenlorussa pilven Köykyn tytär.
Vainajan käsitteeseen johtava on myös ukkosen nimittäminen isäksi tai isoisäksi, jota ruotsalaiset fader Thoren, 'isä T.', ja gofar, gogubben, 'hyvä isä, h. ukko', edustavat. Tätä nimitystapaa mukaellen on muodostettu viron äi (äiä hoog, 'ukkossade') ja äikene 'ukkonen', länsisuomen isänen ja Agricolan karjalaisten jumalana esittämä Ukko. Muutamassa vienanpuolisessa runossa asetetaan rinnatusten: "Ukkoseni, äijöseni".
Kuvannollinen ukkosen nimitys on pitkäinen, joka eteläpohjanmaalaisessa Tulensynnyssä esiintyy muodossa pitkämöinen. Sitä vastaa viron pitkne, pikene, pikne eli piken ynnä muunnos piker, joka suomeksi kuuluisi pitkäri.
Pari kertaa Kalevalassa (UK. 18: 420, 45: 14) esiintyy Ukon kertosanana Pernanne, jota on selitetty merkitsevän paukkujaa eli pauhaajaa. Sen perustuksena on ainoastaan Lönnrotin muistiinpano Latvajärven Arhipan laulamaa Sampojaksoa, jossa Väinämöinen "Ukkoa rukoelevi, Pavannaisia (päälle kirjoitettu Pauahnetta) palvoavi". Nähtävästi on laulaja Lönnrotille oudon sanan toistanut muutetulla johtopäätteellä; edellinen on epäilemättä yhteen luettava Pavannaista ja sen mukaan jälkimäinen Pavannetta eli Pavannehta. Tätä sanaa on E.N. Setälä verrannut mordvalaiseen jumalannimitykseen pavas, joka on indoiranilainen lainasana. Mutta Fr. Cajan, joka pari vuotta myöhemmin laulatti samaa Arhippaa, on kirjaanpannut: Palvannetta. Että viimeksimainittu muoto on oikea, todistaa Ukon tai Tuurin kertosanana useammissa Vienan läänin runoissa ja nimenomaan Arhipankin laulamissa esiintyvä Palvanen eli Palvoinen.
A. Satoi ukko uutta lunta,
Palvanen vitiä viskoi.
B. Ukon uuella lumella,
Palvoisen panemavi'illä.
C. Tuotu Ukko iskemähän
Palvanen pitelemähän.
D. Tuurin uutehen tupahan,
Palvasen laettomahan.
Tämä nimi voidaan johtaa sanasta palvoa ja merkitsisi siis "palvottua" eli "palvottavaa". Yhtäläisesti on selitetty ruotsin gud, 'jumala', merkitsevän uhrein ja rukouksin avuksi huudettua olentoa.