ISÄNTÄ. Minkä rikoksen? Mitä sinä puhelet?
EMÄNTÄ (hiljaisella äänellä, kiihoittuneena). Olethan sinä huomannut kuinka Heikki on muuttunut. Oliko se meidän Heikkimme, joka eilen uhkasi ajaa meidät maantielle. Ei, se oli toinen Heikki, taiottu Heikki. Vilma on hänet taikonut. Vilma on noita.
ISÄNTÄ. En minä usko semmoisiin etkä sinäkään.
EMÄNTÄ. Uskon mitä uskon, mutta Vilma on minulle noita.
ISÄNTÄ. Lopeta tuommoiset! Puhutaan muista, hauskemmista.
EMÄNTÄ. Hän on noita. Hänen on jo melkein onnistunut tuhota meidät. Niin, melkein, mutta ei sentään enempää. Nyt tulee hänen juonistaan loppu. (Kuiskaten.) Sinä menet ja pönkität saunakamarin oven, pistät tuohikäppyrän nurkanrakoon ja sitten, niin, sitten alkaa meidän onnemme aika.
ISÄNTÄ (kauhistuneena). Minä?
EMÄNTÄ. Niin, juuri sinä.
ISÄNTÄ. Minkä tähden?
EMÄNTÄ. Se on sinun velvollisuutesi. Sinä hävitit Honkalan, sinun täytyy hankkia se myös takaisin.