EMÄNTÄ (taisteltuaan hetken itsensä kanssa; vaivaloisesti ja värittömällä äänellä). Jere, souda sinä kirkolle ja mene… Honkalaan… sanomaan, että on… sattunut esteitä, että… ei voida… ne täytyy jättää… Kyllähän sinä ymmärrät.
JERE. Kyllä, emäntä.
(Aikoo mennä.)
EMÄNTÄ (pidättäen häntä). Ei, ei! Minä en voi luopua Honkalasta!…
Mene!
(Jere menee. Oven kiinni louskahtaminen koskee kuin isku emäntään.)
HEIKKI (hiljaa). Kiitos, äiti.
EMÄNTÄ. Niin, Heikki, tee sinä kuinka haluat. Minä en enää välitä mistään.
(Vaitiolo.)
EMÄNTÄ (katsellen ulos). Maailma on niin kaunis, niin iloisen ja rauhallisen näköinen… ja minä olen niin onneton…
ISÄNTÄ. Aika lääkitsee sinutkin vielä.