VILJO. Mutta sinunhan piti levätä?
AINI. En minä viitsinytkään — luulin kuulleeni täältä Antin äänen. Mitä sinulle kuuluu, Aarne? Minä en ole sinua pitkään aikaan nähnytkään. Ennen sinä kävit niin ahkerasti meillä. Sinä olet semmoinen jöröjukka, että tuskin uskallan sinua puhutella. — Sano nyt edes kauniisti päivää. — Sinun kätesi on pehmeämpi kuin Antin, mutta muuten sinä olet vallan tavattomasti hänen näköisensä. Eikö niin, Viljo?
VILJO. Sinä olet semmoinen kana!
AINI. Kuules Aarne, aja pois nuo huonot viiksesi ja harva poskipartasi, niin olet aivan Antin näköinen ja minäkin pidän sinusta paljon, paljon enemmän. — Mutta sanohan nyt toki jotakin!
AARNE. Saanhan minä nuo ajella.
AINI. Oletko sinä maalaillut ahkerasti? — Minäkin niin kernaasti tahtoisin oppia maalaamaan. Etkö sinä neuvoisi minua?
AARNE. En minä osaa opettaa.
AINI. Maalaappa minulle — kihlajaislahjaksi — taulu, jossa on pieni lintu ja —
VILJO (keskeyttäen.) Jossa on pieni kananpoika.
AINI. Noo, Viljo!