AARNE. En minä osaa maalata lintuja.
AINI. Ethän sinä sitten osaa yhtään mitään.
AARNE. En.
AINI. Sinä et vaan tahdo. Anttipa maalaisi, jos olisi harjoitellut! — Kello on jo kuusi ja puoli seitsemältä lupasi Antti tulla. — Voi, voi, kuinka minä olen onnellinen ja iloinen! (Aarnelle.) Ajatteles, miten minä olen ollut tyhmä: luulin, että Antti olisi kuollut.
VILJO. Tuonhan Aarne tietää aivan yhtä hyvin kuin sinäkin.
AINI. Minä en voi olla puhumatta siitä uudelleen ja yhä uudelleen. Minä olen niin —
VILJO (keskeyttäen.) Onnellinen.
AINI. Hyi sinua!
VILJO. Sinä saatat tuolla pärpätykselläsi vielä Antin pulaan.
AINI. Enhän minä kenellekään vieraalle koskaan mitään puhu. En yhtään mitään. — Sanon vain, että Antti on ollut Venäjällä kieltä oppimassa. — Etkö sinäkin, Aarne, pidä Antista enemmän kuin kestään muusta?