AARNE. Silloinko, kun sinä olit puhelimessa?
ANTTI. Silloin.
VILJO. Kerro, kerro!
ANTTI. Olin kuullut kaikellaisia huhuja Yrjö Bergmanin vangitsemisesta. Päätin olla varuillani ja suunnitella pakoa. Piiloitin paperini ja hankin nopeakulkuisen moottoriveneen. Se on joka hetki valmiina lähtöön. No niin! — Puhelin juuri iloisesti Ainin kanssa, kun telefoonilanka yht'äkkiä napsahti poikki. Minut valtasi salainen aavistus: lanka katkaistaan, jotta en voisi varoittaa muita. Antauduin vaistoni ohjattavaksi ja pakenin. Kiipesin vintille, pujottauduin sieltä katolle, ryömin kissana kattoa myöten, hyppäsin naapurin katolle ja vihdoin maahan. Lähdin sitten turvallisesta paikasta katsomaan tapahtumain kehitystä. Aivan oikein: oveni edustalla saapasteli pari miestä. Silloin tulin suoraapäätä tänne — hyvästijättämään.
VILJO. Sinun olisi pitänyt lähteä heti matkalle.
ANTTI. Viljo, tänään on minun — kihlajaispäiväni.
VILJO. Olkoon! Se on tällä kertaa toisarvoinen asia. Sinä et saa semmoisia nyt ajatella etkä saa antaa turhien tunteitten vaikuttaa tekoihisi. Kohta voivat santarmit olla täällä. — Ajattele Ainia!
ANTTI. Häntä minä juuri ajattelinkin.
PASTORI. Voi, mihinkä onnettomuuteen minä olen joutunut!
ANTTI. Minä olen kaikkeen syypää.