ANTTI. Turhaa on sinun sieltä hakea ilmeistä turmiotasi. Elämä on siellä kovaa ja sinä — suo anteeksi veljeni! — kuljet aina ikäänkuin unissasi. Onnettomuus sinut pian yllättäisi.
AARNE. Niinkö sinäkin sanot.
ANTTI. Sinä kelpaat paljoon muuhun, mutta et juuri tähän.
VILJO. Aiotko sinä tahallasi antautua vangiksi?
ANTTI. Mistäpä ne vainukoirat tänne eksyisivät?
VILJO. Lähde!
ANTTI. Näin kerran unta, että olin jäämäisilläni junan alle. Koetin paeta, mutta jalkani eivät minua totelleet.
VILJO. Oletko sinä tullut hulluksi!
ANTTI. En, mutta lapselliseksi. Minusta tuntuu siltä kuin olisi tänään jouluilta ja minun täytyisi lähteä pois ennenkuin kuusen kynttilät sytytetään.
AARNE. Veliparka!