ANTTI. Ei, ei! Kiitän sinua, rakas veljeni, mutta en voi ottaa vastaan uhriasi.
AARNE. Sinun täytyy tehdä se. Tämä on minun onnettoman elämäni käännekohta. Minä tunnen ihmeellisen voiman virtaavan suonissani, tunnen intoa ja tarmoa, jota en vielä koskaan ole kokenut. Olen aivan varma menestyksestäni, tiedän osaavani loistavasti osani. — Rakas veljeni, tahdon tehdä tämän sinun tähtesi, mutta myöskin Ainin tähden, sillä hänen henkensä on minullekin kallis.
VILJO. Anna Aarnen yrittää. Panemme heti kaikki voimamme liikkeelle hänen vapauttamisekseen. — Jollemme itse ole telkien takana. — Ja ethän sinä muutakaan nyt keksi.
ANTTI. En keksi.
AARNE. Anna minun siis koettaa!
PASTORI. En kiellä enkä käske. Uhraus on liian suuri.
ANTTI. Sinä voit menettää henkesi siinä leikissä.
AARNE. Sen varmemmin sinä pelastut.
ANTTI. Mitä sinä sanot?
AARNE. Vastasin vain sinun sanaasi. — Ei se niin vaarallista ole. Istun siellä hiukan aikaa heidän kopeissaan, pääsen vapaaksi! — Ja entäs sitten, jos kuolisin! Ei minua täällä kaivata eikä mihinkään tarvita.